Uutena tuttavuutena keinu
Tänään on ollut vähän sateinen sää. Eikä niin vähänkään. Milo oli minulla mukana hevostallilla pitkästä aikaa. Tallilla oli aika paljon väkeä heti aamusta ja pari muuta koiraakin. Milon piti heti mennä haastamaan riitaa sekarotuisen pentukoiran kanssa. Tai ei haastamaan riitaa, vaan ilmoittamaan, että talli on Milon reviiriä (sen omasta mielestä) ja tulokkaan on turha alkaa liiaksi niihin nurkkiin kotiutumaan. Milo kuitenkin pikkuhiljaa rauhoittui, kun pääsi mukaan hakemaan hevosta tarhasta ja sai muutenkin vähän aikaa purkaa energiaansa uusia hajuja pihalla nuuhkien. Loppuaja Milo käyttäytyi tosi fiksusti.
Eilen meillä oli agilitytreenit. Viime viikollahan me olimme ensimmäisissä agilitytreeneissä ikinä. Tänään aloittelijoiden ryhmässä oli muutama uusi koira ja toinen opettaja oli sairastunut. Toistoja tuli sen vuoksi aika vähän. Uusia esteitä olivat tällä viikolla keinu, muuri ja pöytä. Milo näytti jälleen pelottomuutensa, kun jo toisella kerralla oli valmis juoksemaan keinun alusta loppuun täysillä, vaikka ideana oli, että koira talutetaan rauhallisesti keinun puoleen väliin ja juuri kun se alkaa kallistua, ohjaaja pysäyttää koiran ja opettaja laskee keinun varovasti alas. Tämän jälkeen koira saa laskeutua keinun alas. Keinulla huomasi jälleen sen, että agility on pienille koirille huomattavasti helpompaa kuin isoille, koska jotkin estetyypit ovat liian pieniä suurille koirille. Esimerkiksi tämä keinu on melko kapea ja isot koirat horjahtelivat useamman kerran tassunsa ohi lankun. Muuri ei loppujen lopuksi eroa tavallisesta esteestä, vaikka koira kyllä helpommin kiertää massiivisen muurin kuin tavallisen esteen. Myös pöytä on periaatteessa helppo este. Periaatteessa sen vuoksi, että koira hyppää sille, on määrätyn ajan siinä paikoillaan ja saa poistua pöydältä vasta ohjaajan käskystä. Miksi en näe Miloa kesken vauhdin hurman istumassa hiljaa pöydällä ja odottamassa käskyä, milloin saa taas juosta täysiä?
Ensimmäisissä agilitytreeneissä kaikki vasta-alkajakoirat pidettiin kytkettyinä. Eilen sai kokeilla koiran ohjaamista vapaana. Kun laskin Milon ensimmäisen kerran irti, se ampaisi samantien haastamaan riitaa kahden muun leikkaamattoman uroksen kanssa, eikä meinannut antaa kiinni. Opettaja antoi kuitenkin erittäin hyvän vinkin, kuinka karanneen koiran huomion saa itseensä. Hnä neuvoi heittämään koiraa jollain, esim. hihnalla. Tämä saa koiran pysähtymään niille sijoilleen. Ensimmäisellä kerralla heitin hihnan tietysti ohi, mutta toisella kerralla osuin ja Milo todella pysähtyi hämmästyneenä ja antoi ottaa itsensä kiinni. Tämän jälkeen se ei enää karkaillutkaan.
Teimme aina niin, että koira lasketaan irti noin metrin etäisyydelle harjoiteltavasta esteestä ja käsketään odottamaan. Tämän jälkeen ohjaaja siirtyy esteen luo, osoittaa estettä koiran puoleisella kädellä ja antaa koiralle käskyn. Milon suurin ongelma on ja tulee olemaan se, ettei se malta odottaa. Se on niin innoissaan tulevasta tehtävästä, ettei jaksaisi millään olla paikallaan vaadittua aikaa. Opettaja sanoi myös, että jännitän koiran mahdollista karkaamista muiden luo niin paljon, että hermostuneisuuteni välittyy Miloon ja se tulee epävarmaksi. Tavallisella esteellä ongelmia ei ollut, mutta rengas osoittautui haasteelliseksi. Aina kun lähdin kauemmas Milon luota, se lähti perääni, eikä todellakaan hypännyt renkaan läpi. Loppujen lopuksi palasimme viime viikon harjoitukseen, jossa opettaja pitää koiraa kiinni renkaan edessä, ohjaaja menee renkaan toiselle puolelle ja työntää kätensä renkaan läpi herkkupala kädessä. Tämän jälkeen koira ikään kuin vedetään renkaan läpi kättä seuraamalla. Lopuksi harjoittelimme putkea ensin yksistään ja sitten vielä yhden tavallisen esteen kanssa. Milon ehdoton suosikki on putki. Saman tien, kun päästin Milon irti, se syöksyi putkeen ennen kuin ehdin edes antaa käskyä. Kun este otettiin mukaan, Milo teki muutaman kerran niin, että hypyn jälkeen lähti kyllä putkeen, mutta kääntyikin takaisin ja ryntäsi minun perään. Viimeisellä kerralla Milo kuitenkin suoritti tämän mikroskooppisen radan mallikelpoisesti. Hyvillä mielillä lähdettiin treeneistä kotiin.
Tänään treenailimme kotona odottamista, koska se eilisen perusteella vaatii harjoitusta. Tein niin, että jätin Milon olohuoneeseen odottamaan ja piilotin lelun makuuhuoneeseen. Tämän jälkeen kävin hakemassa Milon olohuoneesta ja päästin sen etsimään lelua makuuhuoneesta. Aluksi Milo lähti saman tien perääni, kun hävisin näkyvistä, mutta tajusi pian, ettei se auttanut, vaan odotettava oli. Samalla kertaa Milo pääsi harjoittelemaan etsimistä, joka on meillä jäänyt vähän vähemmälle. Hauskaa näytti koiralla olevan ja odottaminenkin alkoi sujua. Seuraavat agilitytreenit ovat vasta kahden viikon kuluttua, koska ensi viikolla on helatorstai. Ehkä siiheksi saan koulittua Milosta mestariodottajan.
Ainiin, tämän blogitekstin kuva on viime syksyltä, kun oltiin vanhempieni luona poimimassa omenoita. Kuvia agilitytreeneistä tulee sitten, kun saan jonkun ottamaan kuvia harjoituksistamme.
 |
| Milo poimimassa omenoita viime syksynä. |
Ensimmäisissä agilitytreeneissä kaikki vasta-alkajakoirat pidettiin kytkettyinä. Eilen sai kokeilla koiran ohjaamista vapaana. Kun laskin Milon ensimmäisen kerran irti, se ampaisi samantien haastamaan riitaa kahden muun leikkaamattoman uroksen kanssa, eikä meinannut antaa kiinni. Opettaja antoi kuitenkin erittäin hyvän vinkin, kuinka karanneen koiran huomion saa itseensä. Hnä neuvoi heittämään koiraa jollain, esim. hihnalla. Tämä saa koiran pysähtymään niille sijoilleen. Ensimmäisellä kerralla heitin hihnan tietysti ohi, mutta toisella kerralla osuin ja Milo todella pysähtyi hämmästyneenä ja antoi ottaa itsensä kiinni. Tämän jälkeen se ei enää karkaillutkaan.
Teimme aina niin, että koira lasketaan irti noin metrin etäisyydelle harjoiteltavasta esteestä ja käsketään odottamaan. Tämän jälkeen ohjaaja siirtyy esteen luo, osoittaa estettä koiran puoleisella kädellä ja antaa koiralle käskyn. Milon suurin ongelma on ja tulee olemaan se, ettei se malta odottaa. Se on niin innoissaan tulevasta tehtävästä, ettei jaksaisi millään olla paikallaan vaadittua aikaa. Opettaja sanoi myös, että jännitän koiran mahdollista karkaamista muiden luo niin paljon, että hermostuneisuuteni välittyy Miloon ja se tulee epävarmaksi. Tavallisella esteellä ongelmia ei ollut, mutta rengas osoittautui haasteelliseksi. Aina kun lähdin kauemmas Milon luota, se lähti perääni, eikä todellakaan hypännyt renkaan läpi. Loppujen lopuksi palasimme viime viikon harjoitukseen, jossa opettaja pitää koiraa kiinni renkaan edessä, ohjaaja menee renkaan toiselle puolelle ja työntää kätensä renkaan läpi herkkupala kädessä. Tämän jälkeen koira ikään kuin vedetään renkaan läpi kättä seuraamalla. Lopuksi harjoittelimme putkea ensin yksistään ja sitten vielä yhden tavallisen esteen kanssa. Milon ehdoton suosikki on putki. Saman tien, kun päästin Milon irti, se syöksyi putkeen ennen kuin ehdin edes antaa käskyä. Kun este otettiin mukaan, Milo teki muutaman kerran niin, että hypyn jälkeen lähti kyllä putkeen, mutta kääntyikin takaisin ja ryntäsi minun perään. Viimeisellä kerralla Milo kuitenkin suoritti tämän mikroskooppisen radan mallikelpoisesti. Hyvillä mielillä lähdettiin treeneistä kotiin.
Tänään treenailimme kotona odottamista, koska se eilisen perusteella vaatii harjoitusta. Tein niin, että jätin Milon olohuoneeseen odottamaan ja piilotin lelun makuuhuoneeseen. Tämän jälkeen kävin hakemassa Milon olohuoneesta ja päästin sen etsimään lelua makuuhuoneesta. Aluksi Milo lähti saman tien perääni, kun hävisin näkyvistä, mutta tajusi pian, ettei se auttanut, vaan odotettava oli. Samalla kertaa Milo pääsi harjoittelemaan etsimistä, joka on meillä jäänyt vähän vähemmälle. Hauskaa näytti koiralla olevan ja odottaminenkin alkoi sujua. Seuraavat agilitytreenit ovat vasta kahden viikon kuluttua, koska ensi viikolla on helatorstai. Ehkä siiheksi saan koulittua Milosta mestariodottajan.
Ainiin, tämän blogitekstin kuva on viime syksyltä, kun oltiin vanhempieni luona poimimassa omenoita. Kuvia agilitytreeneistä tulee sitten, kun saan jonkun ottamaan kuvia harjoituksistamme.
Kommentit
Lähetä kommentti