Vielä hetki viime vuodessa ja tulevan tavotteista

Vaikka vuosi vaihdettiinkin viime yönä, haluan vielä hetkeksi palata vuoteen 2013 agilityn merkeissä. Muutamista loppuvuoden treeneistä en ole edes ratapiirroksia saanut tehtyä, mutta vuoden viimeisistä treeneistä muistin vielä sen verran, että sain radat piirrettyä ja haluaisin niistä vähän kirjoitella.

Treenit 9.12.2013, rata 1.

Aloittelimme suhteellisen helpolla radalla. Meillä ei Milon kanssa ollut oikeastaan mitään ongelmakohtaa, koska putket ovat Milolla vahvat ja imu hypyillekin on hyvä. Ainoat kohdat, joissa varmistelin, olivat kolmosputkesta jatkon neloshypylle ja kasihypyn takaakierron. Milon ollessa kolmosputkessa menin itse ottamaan sen vastaan hyviin asemiin neloshyppyyn nähden ja kutsuin sitä nimeltä hyvissä ajoin, jotta se tiesi, minne piti jatkaa matkaa. Kasihypyllä kävin itse lähellä hyppyä ohjaamassa Milon takaakiertoon. Loppurata olikin sitten vain suht suoraviivaista juoksua. Tein muistaakseni persjätön hyppyjen 11 ja 12 väliin ihan vain harjoituksen vuoksi. Tällä radalla oli mukava huomata, kuinka paljon Milo jo kestää vedätystä hypyillä. Milon ollessa vielä ysihypyllä, olin jo itse ohittanut kymppihypyn. Vaikka hypyt olivat kaarevassa linjassa, Milo malttoi suorittaa ne hienosti ennen kuin kiihdytti minun perässä viimeiselle hypylle. Tanja Lehto sanoi elokuisessa koulutuksessaan, että harva koira on niin itsenäinen suorittaja, että etenisi nopeammin, jos ohjaaja jää koiran taakse. Poikkeuksena voi olla loppusuora ja 'eteen'-käsky, mutta usein näissäkin tapauksissa vauhti hidastuu, kun etupalkka otetaan pois. Itse olen ainakin tullut siihen tulokseen, että Milo tulee huomattavasti kovempaa, kun minä juoksen sen edellä. Onneksi olen ainakin vielä nopeampi kuin koirani, niin voimme hyödyntää tätä radoilla :D. Onkin hyvä, jos Milo sietää vedätystä, koska näin voin luottaa siihen, että se suorittaa hypyt, mutta etenee silti mahdollisimman nopeasti.

Treenit 9.12.2013, rata 2.

Toisena ratana meillä oli vähän lyhyempi, mutta jonkin verran haastavampi kahdeksan esteen setti. Rataa hankaloitti lähinnä se, että se oli muunnelma aiemmasta radasta, jolloin koirat olettivat jo entuudestaan tietävänsä, mihin piti mennä. Radan haastavimmat kohdat olivat jatko neloshypyltä vitosputkeen ja kutoshypyltä seiskaputkeen. Molemmissa tapauksissa putkien vasemmat ja tällä kertaa väärät päät olivat otollisempia koiralle. Itse päädyin neloshypyn kohdalla jaakottamaan. Eli kun Milo tulee ulos kolmosputkesta ohjaan sen oikealla kädellä neloshypylle, jaakotan ja jatkamme yhdessä vitosputkelle. Minulla säilyy ohjaavana kätenä oikea ja jään blokkaamaan vitosputken vasemman pään. Jaakotuksella varmistan myös sen, että Milo kääntyy tiukasti takaisin, eikä jatka kolmoshypyn takana oleville hypyille (radalla oli todellisuudessa vielä edellisen radan hypyt kolmosputken takana, mutta en niitä jaksanut tähän lisätä). Kutoshypylle tein sitten jostain syystä ns. ihan tavallisen etenemisen, ja yritin Milon saada 'tässä'-käskyllä ohi seiskaputken väärän pään. Milo kuitenkin lukitsi putken nopeammin, kuin ehdin sanoa yhtään mitään ja sukelsi putken väärään päähän. Tässä kohtaa kouluttajamme kysyi, että miksi en jaakottanut kutoshypyllä, kun se nelosellakin meni niin hyvin. Jaa-a. Taisin puolustukseksi sanoa, että en luottanut, että se tekee u-käännöksen niin tiukasti, ettei selkäni takana valitsisi väärää putken suuta. Ei kelvannut selitykseksi. Kokeilimme siis jaakotusta myös tähän ja sehän onnistui! Kun jaakotin kutoselle, Milo ei edes harkinnut seiskaputken väärää päätä, vaan teki tiukan u-käännöksen ja odotti jatkoa. Onneksi toivuin hämmästykseltäni sen verran nopeasti, että ehdin ohjeistaa sen seiskaputkeen ja pääsimme radan loppuun. Taas kerran sain olla tyytyväinen Milon nopeaan oppimiseen. Olemme tuota jaakotusta käyttäneet oikeastaan vasta elokuun koulutusviikonlopun jälkeen ja nyt se on Milolle ihan selvää kauraa. Hyvä niin!

Siinäpä nyt oli pientä pohdintaa viime vuoden lopulta ja nyt sitten tähän vuoteen 2014. Kävimme tänään Milon kanssa pitkällä lenkillä sumuisessa ja loskaisessa säässä Oulujoen rannoilla. Harmaasta kelistä huolimatta ulkoilureiteillä oli ruuhkaa, pyhä kun on. Ulkoillessa ehdin hyvin mietiskellä, mitä tavotteita tälle vuodelle meillä sitten on.

1.) Viralliset agilitykilpailut. Kepit ja keinu olivat vielä joulukuun alussa siinä kunnossa, etten olisi kilpailuihin uskaltautunut, mutta loppuvuoden treeneissä teimme keinua yksittäisenä omaa vuoroa odotellessa ja nykyisin Milo suorittaa sen hienosti vapaana. Keppejä olemme lomalla treenailleet kotona. Kuusi keppiä menee hienosti ja kellotaululähetykset ovat olleet kovassa käytössä. Ajattelin, että tammikuussa sekä keinu että kepit voisi vihdoin viimein ottaa osaksi rataa ja helmikuussa pääsisimme sitten vihdoin starttaamaan virallisissa kilpailuissa.

2.) Silmätarkastus. Milolla on nyt yli vuosi edellisestä virallisesta silmätarkastuksesta, mutta tuossa loppuvuodesta minulla oli yksinkertaisesti niin paljon menoa, että unohdin koko silmätarkastuksen. Lisäksi kastraatio oli sen verran iso menoerä, että täytyi silmätarkastus siirtää seuraavan palkanmaksun puolelle. Tarkoitus olisi huomenna varata aika Oulun eläinklinikan tammikuun joukkotarkastukseen, kun pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Pekka Sarkanen tulee virallisia lausuntoja antamaan.

3.) Siedätystä vieraisiin. Milolla on aina ollut tapana ottaa uudet ihmiset vastaan hirveällä rähinällä ja reagoida jokaiseen vastaantulijaan ja kadun mieheen. Tätä siedätystähän me ollaan jo hyvän aikaa tehty aina poikkeamalla keskustaan kävelylle vilkkaimpaan aikaan. Toiveissa olisi, että loppuvuodesta Milon kanssa voisi oikeasti ns. hengailla kaupungilla. Tarkoitan tällä sitä, että voisin poiketa kavereiden kanssa esim. jäätelölle torinrantaan tai piknikille Ainolan puistoon ja Milo voisi olla mukana niin, ettei sen tarvitsisi ottaa stressiä jokaisesta ohikulkijasta. Luulen, että nyt kastraation jälkeen tämä kaikki on helpommin toteutettavissa, kun ylimäärinen uho pikkuhiljaa vähenee.

4.) Enemmän koirakavereiden tapaamista. Viime vuonna Milo ei loppujen lopuksi ole paljon koirakavereita nähnyt, kun sen bestis Nooa asuu niin kaukana Jyväskylässä ja treeniporukan kanssa tulee hengailtua lähinnä treeneissä, eikä treeneihin ole tultu leikkimään. Onneksi parilla kaverillani on mukavat narttukoirat, joiden kanssa voidaan lenkkeillä. Näitä lenkkejä vain saisi tänä vuonna olla huomattavasti enemmän kuin aiemmin!

5.) Yhteistä aikaa. Enemmän pitkiä lenkkejä metsässä. Enemmän leikkihetkiä olohuoneessa. Enemmän päiväunia kahdestaan sohvalla. Enemmän rapsutuksia <3.

Eiköhän tässä tullut tärkeimmät. Loppuun vielä muutama otos Milosta. Oikein hauskaa alkanutta vuotta kaikille!!

Milo Simpsiön näkötornissa Alahärmässä.

Milo uimassa kesähelteillä.

Milo päiväunilla omaan tuttuun tyyliinsä.

<3