Kesäsuunnitelmia

Onpa tylsä viikko takana. Ei olla saatu Milon kanssa oikeastaan mitään aikaan. Meillä on Lakeuden koiraharrastajissa parin viikon tauko agilitysta halli- ja kesäkauden välissä, Oulun koirakoulun jatkokurssi kolmonen loppui toissaviikolla, eikä vapunajan mätsäreihinkään päästy, koska opiskelijariennot veivät allekirjoittaneen kaiken ajan. Juoksemassa ollaan käyty aika ahkerasti. Viikossa tuli kilometrejä yhteensä lähes kolmekymmentä. Eilisen kahdeksan kilsan juoksulenkin jälkeen Milo uuvahti samantien sohvalle, eikä eväänsä liikauttanut muutamaan tuntiin. Itse toivoisin loppukesästä pääseväni pitkästä aikaa juoksemaan puolimarathonin, joten pikkuhiljaa viikkokilometrejä pitäisi lisätä. Täytyy varmaan tulevaisuudessa juosta osa lenkeistä ilman Miloa.

Olen pienoisesti stressannut kesäkauden treenejä, koska teen vuorotyötä koko kesän ja möllien treenit ovat joka perjantai-ilta. Aloitan eräässä oululaisessa K-Marketissa uutena työntekijänä ensi viikolla, enkä tiennyt, kuinka pomo suhtautuisi asiaan, jos alkaisin heti vapaita toivomaan. Eilen kuitenkin otin asian hänen kanssaan puheeksi, selitin tilanteen ja sanoin olevani ilomielin vaikka kaikkina muina viikonpäivinä iltavuorossa, mutta jos mitenkään olisi mahdollista, perjantaina tekisin mieluummin aamu- tai päivävuoron. Pomoni suhtautui asiaan tosi positiivisesti ja sanoi, että tuohan on vain järjestelykysymys. Taas yksi kivi vierähti sydämeltä. Pomoni on jo lyhyellä tuntemisella osoittautunut todella ymmärtäväiseksi ja joustavaksi. Arvostan!

Ajattelin, että voisin kesäksi maksaa Oulun koirakoulun hallin käyttömaksun. Jos saisin sieltä viikkovuoron esim. sunnuntaiaamuksi, ei olisi väliä, onko minulla aamu- tai iltavuoro, ehtisimme käydä treenailemassa agilitya itsenäisesti ennen töitä. Siellä voisi sitten keskittyä niihin juttuihin, jotka ovat itselle haastavia sekä rakennella vähän pidempiä ratoja, kun ei ole toisia koirakkoja paikalla. Täytyykin laittaa Pauliinalle viestiä ja kysyä asiasta lisää.

Katselin tuossa kalenteria ja ensi viikolla olisi kolmet mätsärit, joista ainakin kahtiin olemme menossa. Jätän ainakin näillä näkymin ilmoittamatta Milon Rovaniemen juhannusnäyttelyihin ja katson tilannetta uudelleen sitten kesäkuun puolella. Oulussa on heinäkuussa kahdet viralliset näyttelyt heinäkuun toisella viikolla ja sinne menemme varmasti. Saa nähdä, millaista menestystä sieltä tulee. Voi olla, että ne jäävät Milon osalta viimeisiksi koitoksiksi näyttelyiden saralta. Tuntuu, että oma intoni näyttelyihin on hiipunut pääsiäisen jälkeen roimasti, ja viime mätsäreissä huomasin, ettei Milokaan taida hommasta suuremmin nauttivan. Näen meidät niin paljon paremmin agilityradoilla. Parempi keskittyä siihen, mikä tuntuu omalta jutulta. Varsinkin, kun Miloa ei jalostuksessa voi koskaan käyttää.

Eipä siinä. Tänään ei oikein runosuoni pulppua, joten taidan jättää kirjoittelun tällä erää tähän. Lähdemme Milon kanssa pian pitkälle kävelylenkille Oulun sateiseen kevätsäähän. Palataan ensi viikolla!

Kommentit

Suositut tekstit