Aurinkoinen keskiviikko

Whipii! Tänään on ollut ensimmäinen oikeasti lämmin päivä Oulussa. Käytiin Milon kanssa pitkällä lenkillä heti aamulla. Paluumatkalla pysähdyttiin hetkeksi nauttimaan auringonpaisteesta Kauppatorille. Milokin malttoi hetken olla paikallaan ja keskittyi seurailemaan ohikulkijoita.

Milo ja aamuinen Kauppatori.

Kotiin kävelimme sitten keskustan läpi seuraamisharjoitusten kera. Ollaan koko kevään aina silloin tällöin hakeuduttu Oulun ydiskeskustaan eli Rotuaarille ja siellä tehneet herkkupalojen motivoimina kontaktiharjoituksia. Ideana on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että ihmisvilinästä huolimatta Milon on maltettava keskittyä minuun ja pysyttävä lähellä. Tänään Milo oli mallioppilas. Pysyi hyvin vierellä ja pysähtyi, kun minäkin pysähdyin. Pari ohikulkijaa ihasteli Milon tottelevaisuutta ja halusi päästä silittämään. Milo kävi tervehtimässä molempia ystävällisesti ja jatkoi sitten tyytyväisenä matkaa, kun oli saanut huomiota ja minäkin olin kerrankin päässyt kehumaan sen käytöstä, kun vieras ihminen tulee juttelemaan. Yleensä Milo nostaa järkyttävän rähinän, jos joku uskaltaa minulle mitään kesken lenkin sanoa. Olin enemmän kuin hämmästynyt tämänpäiväisestä käytöksestä. Ehkä aurinkoinen sää on saanut Milonkin fiilikset kohdilleen.

Vuoron odottelua helatorstain mätsäreissä.

Viime viikolla oli helatorstai ja meillä match show Linnanmaan Prisman parkkipaikalla. Sää ei suosinut, vaan vettä satoi koko ajan välillä enemmän ja välillä vähemmän. Milolla oli niin kylmä, että jouduin viemään sen autoon odottamaan omaa vuoroaan kehässä. Kaikki meni muuten hyvin, mutta pöydällä Milo protestoi matalalla murinalla, kun tuomari alkoi katsoa hampaita. Sininen nauha tuli. Sininauhaisten kehässä Miloa ei sitten enää kiinnostanut koko touhu pätkän vertaa. Se ei malttanut olla paikoillaan ja pyrki istumaan koko ajan. En tiedä, kuinka paljon sateella oli osuutta asiaan, mutta kylmää tuo koira ei voi sietää. Kun sillä on vilu, niin sen kaikki motivaatio häviää savuna ilmaan. Tulipahan taas koettua, ettei huonolla säällä kannata mennä edes aikaansa tuhlaamaan mätsäreihin. Itse olen aiemmin ajatellut, että kaikki kokemukset ovat kotiinpäin, mutta ehkä silti olisi parempi, jos voisi maksimoida ne onnistumiset ja minimoida negatiiviset kokemukset. Enkä nyt tarkoita sitä, että joka kerta pitäisi päästä palkinnoille vaan, että jos koira on huonolla mielellä kehässä, sille jää negatiivinen maku suuhun koko tapahtumasta ja se voi vaikuttaa seuraavan kerran suoritukseen.

Äitienpäivämätsärit.

Äitienpäivänä oli myös match show, tällä kertaa Äimäraution K-Raudan pihalla. Täytyy heti alkuun todeta, että Pohjois-Suomen Sheltit RY oli järjestänyt erittäin hyvät mätsärit. Homma toimi hyvin, eikä aikaa mennyt turhaan odotteluun. Milo oli alusta asti hyvin levoton. Hermo meinasi mennä, kun se keskittyi vain ja ainoastaan haukkumaan vieressä oleville koirille. Kehässä Milo jatkoi samaa säätämistä. Se ei ollut hetkeäkään paikallaan ja pöydällä piti jälleen kerran murista. Ainoastaan liikkeessä se oli hyvä. Ylläri ylläri, saimme sinisen nauhan ja ohjeena tuomarilta, että "käytä sitä vaan paljon erilaisissa tapahtumissa ja laita vieraat ihmiset koskettelemaan sitä". Palaute oli kaikin puolin oikeanlaista, mutta siinä vaiheessa olisi tehnyt mieli tokaista tuomarille, että "arvaa, ollaanko muuta tehtykään viimeisen puolentoista vuoden aikana".

Olen hirveästi yrittänyt miettiä, mutta vielä en ole keksinyt, mikä tämän Lappeenrannan näyttelyistä alkaneen alamäen on saanut aikaan. Milolle ei ole sattunut mielestäni mitään, mikä olisi voinut saada sen innon loppumaan ja kaiken jo opitun unohtumaan kehässä. Muutamissa mätsäreissä huonolla säällä on varmasti ollut vaikutusta, mutta äitienpäivänä sää ei ollut pahin mahdollinen, eikä odotusaikakaan ollut mielestäni kohtuuton. Puitteet hyvälle lopputulokselle olivat olemassa. Milo kuitenkin päätti toisin. En edes muista, milloin se olisi käyttäytynyt kehässä yhtä huonosti kuin viime sunnuntaina. Kun keskustelin asiasta äitini kanssa, hän sanoi, että ehkä näyttelyt eivät vain ole Milon juttu. Ehkä eivät. Ja viimeisillä kerroilla olen itsekin ollut vähän huonolla asenteella liikenteessä. Ja kyllähän koira sen heti vaistoaa. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että käydään nyt vielä parit alkukesän match showt katsomassa, ja jos meno jatkuu samana, saavat näyttelyt jäädä. Milolla nyt kuitenkin on se ERI, joten pakko sitä ei ole enää kansainväliseen kehään viedä. Ehkä on aika käyttää Milo leikkuutettavana ja keskittyä agilityyn. Turha tuhlata energiaa ja rahaa sellaiseen tekemiseen, josta koira ei nauti.

Meillä on tämän viikon lauantaina Hanna Haatajan agilitykoulutus. Fiiliksiä sieltä on luvassa ensi viikolla :)