Agilityä ja auringonottoa
Viikonloppu saatiin Oulussa viettää todella hienossa säässä. Lauantaina kävimme Milon kanssa Hanna Haatajan agilitykoulutuksessa Oulunsalossa. Tapahtuma oli Lakeuden koiraharrastajien järjestämä. En ollut aiemmin käynyt seuramme kesätreenipaikkaa katsastamassa ja täytyy kyllä sanoa, että hyvät on puitteet harrastamiselle. Kenttä on todella iso ja siinä on hyvä kivituhkapohja. Koiran lämmittely puolestaan onnistuu mukavasti rauhallisessa maalaismaisemassa peltojen keskellä.
Mutta jospa sitten menisin itse asiaan. Eli Hanna Haataja kasvattaa vesikoiria ja kilpailee agilityn kolmostasolla. Hän on alkujaan Oulusta lähtöisin, mutta on viime vuosien ajan edustanut Etelä-Suomessa. Lakeuden koiraharrastajille hän on pitänyt koulutusviikonlopun näin keväisin jo useampana vuotena. Todella mukava nainen, joka huomioi jokaisen koirakon erikseen. Ensi vuonna osallistun koulutukseen uudelleen.
Ensimmäisenä aloitti kilpailevien ryhmä. Seurasin sen kuunteluoppilaana siinä määrin, mitä Milon lämmittelyltä ehdin. Lohduttavaa oli huomata, että heilläkään koirat eivät ole ns. idioottivarmoja. Osalle tuotti ongelmia U:n malliin asetetut mustat putket, joissa koira joutui käytännössä etenemään hetken aivan pimeässä. Toisilla taas koiraa kiinnosti enemmän kentän hajut kuin esteet. Eikä tämä ole mitenkään tarkoitettu niin, että haluaisin korostaa muiden epäonnistumisia. Ei missään tapauksessa. Ryhmän koirakot olivat kokeneita ja osaavia. Haluan vain todeta, että eläinten kanssa harrastaessa täytyy aina muistaa, että koskaan ei voi olla varma tuloksesta. Koiralla on oma tahto, ja jos sillä on huono päivä, niin sillä on huono päivä. Omistajan täytyy vain niellä pettymys ja palkita koiraa jokaisesta hyvästä suorituksesta. Vaikka se sitten huonona päivänä olisikin ainoastaan se, että koira menee suoraksi asetetun putken läpi.
Mölliryhmä, johon itsekin kuuluimme, aloitti kilpailevan ryhmän jälkeen. Hanna esitteli meille aluksi radan, jonka jälkeen saimme tutustua siihen tarkemmin ja miettiä omia ohjauskuvioita itsenäisesti. Jos kysyttävää jäi, Hanna oli valmiina neuvomaan. Rata oli todella pitkä ja sisälsi kaikki kontaktit sekä kepit. Hanna kuitenkin sanoi, että edettäisiin jokaisen koirakon ehdoilla, ja rataa oli tarkoitus jatkaa iltapäivän tunneilla. Ei siis paineita. Kun meidän vuoro tuli, kerroin, että meillä oli kuukauden tauko edellisistä agilitytreeneistä ja, että kontaktit olivat meillä vielä sen verran raakoja, että ne voisi suosiolla jättää pois. Hanna kysyi, tarvitsimmeko ohjeita kontaktien harjoitteluun, mutta totesin niiden olevan hyvällä mallilla, vaativan vain lisää toistoja, että saisimme ne varmoiksi.
Vieressä on taas jonkinmoinen hahmotelma radasta. Jätin puomin numeroinnista pois, koska emme sitä rataan liittäneet. Halukkailla se oli neljäs este. Myöskään keppejä emme menneet, mutta piirsin ne mukaan, että kaikki näkevät, kuinka rata olisi jatkunut. Loppurataa en piirtänyt, koska emme Milon kanssa sitä menneet. Minun oli lähdettävä iltavuoroon töihin, emmekä siksi iltapäivän tunnille voineet osallistua.
Aloitimme rauhassa kolmella hypyllä. Milo hyppäsi renkaan kahdesti sivusta, jonka jälkeen Hanna neuvoi minua menemään renkaan taakse niin, että minulla on suora näköyhteys Miloon renkaan läpi. Se auttoi. Ainoa ongelma näin tarkassa ohjaamisessa on se, että minulla tuli vähän kiire pois alta ohjaamaan Miloa kolmoshypylle. Puomi me sitten jätettiinkin välistä ja jatkettiin rataa neloshypyltä. Eteneminen neloselta vitoselle oli alkuradan haastavin kohta, koska koiran oli tehtävä tiukka u-käännös nelos- ja vitoshypyn välistä ja hypätä vitonen vinossa linjassa. Moni koira kilpailevien ryhmästä oli joko hypännyt vitoshypyn väärältä puolelta ohjaajaa kohti tai sitten ohittanut hypyn ja edennyt suoraan pituusesteelle. Milo kuitenkin selvitti kohdan joka kerta puhtaasti ja epäröimättä. Myös pikimustiin putkiin Milo meni epäröimättä. Ainoastaan pussi tuotti vaikeuksia. Jostain syystä Milo palasi putkesta takaisin. Se kyllä yritti edetä läpi, mutta ehkä kangas oli hieman painavampi ja erilainen, jonka vuoksi se alkoi epäröidä. En tiedä. Hanna piti tämän jälkeen pussin suuta vähän raollaan, ettei turhia kieltoja enää tullut.
Voisin vielä selventää omat ohjauskuvioni tarkemmin loppuradalla. Eli jätin Milon odottamaan neloshypyn eteen lähelle puomia. Itse hain hyvän paikan vitoshypyn kohdalta. Ohjaavana kätenä on vasen. Lähetän Milon neloselle, jonka jälkeen peruutan itse taaksepäin vitosesteen viereen samalla hokien "tässä, tässä" ja näyttäen kädellä, että Milon tulee palata minua kohti nelos- ja vitosesteen välistä. Kun näen, että Milo etenee oikein, ohjaan sen vitoshypylle vasemmalla kädellä. Siitä etenemme pituudelle, jonka jälkeen kiinnitän jälleen Milon huomion "tässä" -käskyllä, ettei se vauhdin hurmassa viiletä pussille. Blokkaan putken oikeanpuoleisen suun. Sillä aikaa, kun Milo on putkessa, etenen odottamaan pussin läheisyyteen. Ohjaavana kätenä yhä vasen. Milon ollessa pussissa, etenen seuraavalle putkelle blokkaamaan taas oikeanpuoleisen suun. Ohjaan Milon putkeen. Tässä kohtaa etenen nopeasti kymppihypyn taakse ja vedän Milon siitä yli. Peruutan ylityksen aikana sen verran, että saan taas blokattua seuraavan putken oikeanpuoleisen suun ja ohjaan Milon vasemmasta suusta sisään. Ohjaavana puolena on jälleen vasen.
Vasta nyt tajusin, että etenimme koko radan siten, että vasen puoli oli ohjaavana. Minulle vasen on huomattavasti heikompi, joten olen erittäin tyytyväinen suoritukseemme. Pitkästä tauosta huolimatta Milo eteni varmasti ja kaikki sen epävarmuudet johtuivat siitä, että olin itse jotenkin kohmeessa. Hanna ihastui Milon innokkuuteen. Minulle hän antoi sellaisen neuvon, että minun tulisi luottaa enemmän Miloon ja uskaltaa irrota siitä enemmän. Hän sanoi, että nyt menen näyttämään jokaisen esteen Milolle niin sanotusti kädestä pitäen, vaikka koiralle selvästi esimerkiksi putket ovat erittäin vahvoja. Itse huomioin sen, että rengas täytyy ottaa mukaan radalle mahdollisimman usein, että se vahvistuu. Kaiken kaikkiaan hyvä startti kesäkauden treeneihin. Tällä viikolla meillä on vapaa vuoro Oulun koirakoulun tiloihin ja ensi viikolla pääsemme aloittamaan mölliryhmän treenit Lakeuden koiraharrastajissakin.En malta odottaa!
Lauantai-iltana juhlimme vielä pienimuotoisesti Milon syntymäpäivää. Pikkuiseni on jo kolmevuotias. Milon syntymäpäiväkakku koostui Saarioisen spagettivuoasta, maustamattomasta Bonjour tuorejuustosta ja broileripyörykkäpalasista. Kuvauksen ajan Milon olisi pitänyt olla makuulla, mutta kuten voitte huomata, maltti alkoi loppua kesken.
Sunnuntaina halusin lähteä ystäväni kanssa Tuiran uimarannalle ottamaan aurinkoa. Kyseisellä rannalla on hyvä puistomainen ruohokenttä, johon voi hyvin ottaa koirankin mukaan. Milo rakastaa auringonottoa, joten siellä se oli matkassa mukana. Puuhun sidottuna Milo sai katsella ohikulkijoita, haistella hajuja ja nauttia alkukesän aurinkoisesta säästä. Aluksi sen piti ilmoittaa itsestään jokaiselle, joka sen mielestä ohitti meidät liian läheltä, mutta aika nopeasti Milo kyllästyi muiden vahtimiseen ja rentoutui. Täytyy tänä kesänä ottaa Milo useammin mukaan paikkoihin, joissa on paljon ihmisiä, niin sen haukkuherkkyys varmasti vähenee. Nyt suuntaamme Milon kanssa pitkälle lenkille ennen iltavuoroani. Hauskaa ja kesäistä viikkoa kaikille. Palaan asiaan piakkoin!
Mutta jospa sitten menisin itse asiaan. Eli Hanna Haataja kasvattaa vesikoiria ja kilpailee agilityn kolmostasolla. Hän on alkujaan Oulusta lähtöisin, mutta on viime vuosien ajan edustanut Etelä-Suomessa. Lakeuden koiraharrastajille hän on pitänyt koulutusviikonlopun näin keväisin jo useampana vuotena. Todella mukava nainen, joka huomioi jokaisen koirakon erikseen. Ensi vuonna osallistun koulutukseen uudelleen.
Ensimmäisenä aloitti kilpailevien ryhmä. Seurasin sen kuunteluoppilaana siinä määrin, mitä Milon lämmittelyltä ehdin. Lohduttavaa oli huomata, että heilläkään koirat eivät ole ns. idioottivarmoja. Osalle tuotti ongelmia U:n malliin asetetut mustat putket, joissa koira joutui käytännössä etenemään hetken aivan pimeässä. Toisilla taas koiraa kiinnosti enemmän kentän hajut kuin esteet. Eikä tämä ole mitenkään tarkoitettu niin, että haluaisin korostaa muiden epäonnistumisia. Ei missään tapauksessa. Ryhmän koirakot olivat kokeneita ja osaavia. Haluan vain todeta, että eläinten kanssa harrastaessa täytyy aina muistaa, että koskaan ei voi olla varma tuloksesta. Koiralla on oma tahto, ja jos sillä on huono päivä, niin sillä on huono päivä. Omistajan täytyy vain niellä pettymys ja palkita koiraa jokaisesta hyvästä suorituksesta. Vaikka se sitten huonona päivänä olisikin ainoastaan se, että koira menee suoraksi asetetun putken läpi.
Mölliryhmä, johon itsekin kuuluimme, aloitti kilpailevan ryhmän jälkeen. Hanna esitteli meille aluksi radan, jonka jälkeen saimme tutustua siihen tarkemmin ja miettiä omia ohjauskuvioita itsenäisesti. Jos kysyttävää jäi, Hanna oli valmiina neuvomaan. Rata oli todella pitkä ja sisälsi kaikki kontaktit sekä kepit. Hanna kuitenkin sanoi, että edettäisiin jokaisen koirakon ehdoilla, ja rataa oli tarkoitus jatkaa iltapäivän tunneilla. Ei siis paineita. Kun meidän vuoro tuli, kerroin, että meillä oli kuukauden tauko edellisistä agilitytreeneistä ja, että kontaktit olivat meillä vielä sen verran raakoja, että ne voisi suosiolla jättää pois. Hanna kysyi, tarvitsimmeko ohjeita kontaktien harjoitteluun, mutta totesin niiden olevan hyvällä mallilla, vaativan vain lisää toistoja, että saisimme ne varmoiksi.
Aloitimme rauhassa kolmella hypyllä. Milo hyppäsi renkaan kahdesti sivusta, jonka jälkeen Hanna neuvoi minua menemään renkaan taakse niin, että minulla on suora näköyhteys Miloon renkaan läpi. Se auttoi. Ainoa ongelma näin tarkassa ohjaamisessa on se, että minulla tuli vähän kiire pois alta ohjaamaan Miloa kolmoshypylle. Puomi me sitten jätettiinkin välistä ja jatkettiin rataa neloshypyltä. Eteneminen neloselta vitoselle oli alkuradan haastavin kohta, koska koiran oli tehtävä tiukka u-käännös nelos- ja vitoshypyn välistä ja hypätä vitonen vinossa linjassa. Moni koira kilpailevien ryhmästä oli joko hypännyt vitoshypyn väärältä puolelta ohjaajaa kohti tai sitten ohittanut hypyn ja edennyt suoraan pituusesteelle. Milo kuitenkin selvitti kohdan joka kerta puhtaasti ja epäröimättä. Myös pikimustiin putkiin Milo meni epäröimättä. Ainoastaan pussi tuotti vaikeuksia. Jostain syystä Milo palasi putkesta takaisin. Se kyllä yritti edetä läpi, mutta ehkä kangas oli hieman painavampi ja erilainen, jonka vuoksi se alkoi epäröidä. En tiedä. Hanna piti tämän jälkeen pussin suuta vähän raollaan, ettei turhia kieltoja enää tullut.
Voisin vielä selventää omat ohjauskuvioni tarkemmin loppuradalla. Eli jätin Milon odottamaan neloshypyn eteen lähelle puomia. Itse hain hyvän paikan vitoshypyn kohdalta. Ohjaavana kätenä on vasen. Lähetän Milon neloselle, jonka jälkeen peruutan itse taaksepäin vitosesteen viereen samalla hokien "tässä, tässä" ja näyttäen kädellä, että Milon tulee palata minua kohti nelos- ja vitosesteen välistä. Kun näen, että Milo etenee oikein, ohjaan sen vitoshypylle vasemmalla kädellä. Siitä etenemme pituudelle, jonka jälkeen kiinnitän jälleen Milon huomion "tässä" -käskyllä, ettei se vauhdin hurmassa viiletä pussille. Blokkaan putken oikeanpuoleisen suun. Sillä aikaa, kun Milo on putkessa, etenen odottamaan pussin läheisyyteen. Ohjaavana kätenä yhä vasen. Milon ollessa pussissa, etenen seuraavalle putkelle blokkaamaan taas oikeanpuoleisen suun. Ohjaan Milon putkeen. Tässä kohtaa etenen nopeasti kymppihypyn taakse ja vedän Milon siitä yli. Peruutan ylityksen aikana sen verran, että saan taas blokattua seuraavan putken oikeanpuoleisen suun ja ohjaan Milon vasemmasta suusta sisään. Ohjaavana puolena on jälleen vasen.
Vasta nyt tajusin, että etenimme koko radan siten, että vasen puoli oli ohjaavana. Minulle vasen on huomattavasti heikompi, joten olen erittäin tyytyväinen suoritukseemme. Pitkästä tauosta huolimatta Milo eteni varmasti ja kaikki sen epävarmuudet johtuivat siitä, että olin itse jotenkin kohmeessa. Hanna ihastui Milon innokkuuteen. Minulle hän antoi sellaisen neuvon, että minun tulisi luottaa enemmän Miloon ja uskaltaa irrota siitä enemmän. Hän sanoi, että nyt menen näyttämään jokaisen esteen Milolle niin sanotusti kädestä pitäen, vaikka koiralle selvästi esimerkiksi putket ovat erittäin vahvoja. Itse huomioin sen, että rengas täytyy ottaa mukaan radalle mahdollisimman usein, että se vahvistuu. Kaiken kaikkiaan hyvä startti kesäkauden treeneihin. Tällä viikolla meillä on vapaa vuoro Oulun koirakoulun tiloihin ja ensi viikolla pääsemme aloittamaan mölliryhmän treenit Lakeuden koiraharrastajissakin.En malta odottaa!
 |
| Synttärisankari ja kakku. |
Sunnuntaina halusin lähteä ystäväni kanssa Tuiran uimarannalle ottamaan aurinkoa. Kyseisellä rannalla on hyvä puistomainen ruohokenttä, johon voi hyvin ottaa koirankin mukaan. Milo rakastaa auringonottoa, joten siellä se oli matkassa mukana. Puuhun sidottuna Milo sai katsella ohikulkijoita, haistella hajuja ja nauttia alkukesän aurinkoisesta säästä. Aluksi sen piti ilmoittaa itsestään jokaiselle, joka sen mielestä ohitti meidät liian läheltä, mutta aika nopeasti Milo kyllästyi muiden vahtimiseen ja rentoutui. Täytyy tänä kesänä ottaa Milo useammin mukaan paikkoihin, joissa on paljon ihmisiä, niin sen haukkuherkkyys varmasti vähenee. Nyt suuntaamme Milon kanssa pitkälle lenkille ennen iltavuoroani. Hauskaa ja kesäistä viikkoa kaikille. Palaan asiaan piakkoin!
Kommentit
Lähetä kommentti