Kastraation seuraamuksia

Lupailin tuossa jokin aika sitten pohdiskella, millaisia vaikutuksia joulukuisella kastraatiolla on ollut Milon käytökseen. Monet ovat sanoneet, että muutokset näkyvät vasta kahden kuukauden kuluttua operaatiosta ja olipa yksi tuttuni sitäkin mieltä, että kahden vuoden päästä minulla voi sitten vihdoin olla mukava kastroitu uros. Oli miten oli, sekä allekirjoittanut että lähipiirini ovat huomanneet jo näiden vajaan kahden kuukauden aikana joitain muutoksia Milossa.

1. Merkkailu. Ennen kastraatiota Milolla oli erittäin ikävä tapa merkkailla sohvan reunuksia. Jos naapurustossa oli narttukoira juoksulla, oli ennemminkin sääntö kuin poikkeus löytää tuoreet pissajäljet sohvan jalasta joka kerta, kun tuli kotiin. Myös silloin, kun kaikki asukkaat poistuivat yhtä aikaa ja Milo jäi yksin kotiin, se nosti jalkaansa mielenosoitukseksi. Sillä ei ollut väliä, oliko se yksin tunnin vai viisi tuntia. Milo on aina käytetty ulkona juuri ennen kuin sen täytyy jäädä yksin kotiin, joten vessahädästä ei ole ollut kyse, siitä olen varma. Yhtä kaikki, kastraation jälkeen Milo ei ole kertaakaan tehnyt pissoja sisälle. Jotkut sanovat, ettei kastraatio takaa uroskoiran merkkailun vähenemistä, mutta meillä ero on ollut selkeä!

2. Hajujen perässä ryysääminen. Sen jälkeen kun Milo saavutti aikuisen koiran iän, lenkkeily oli aika ajoin hermoja raastavaa, koska Milo oli sitä mieltä, että sen täytyy saada haistella jok'ikinen lyhtypylväs, puu ja pensas sekä oikein makustella parhaimpia narttukoirien hajuja. Välillä jouduin kirjaimellisesti raahaamaan Miloa hihnasta perässäni sen hangatessa vastaan kaikki neljä jalkaa ojossa. Toisaalta joidenkin hajujen luo piti vetää niin kovin, ettei henki tahtonut kulkea. Nykyisin Milon kanssa on huomattavasti miellyttävämpi ulkoilla, kun sen ei hormonipöllyisenä tarvitse ehtiä joka paikkaa nuuskimaan ja jättämään omaa viestiä. Tottakai Milo nykyisinkin haluaa pysähtyä haistelemaan muiden koirien jättämiä viestejä, mutta touhu ei ole yhtä fanaattista kuin ennen. Nyt se haistelee hajuja enimmäkseen lenkin alkuosalla ja sitten se voi ravailla vierelläni pitkiäkin matkoja ilman, että tarvitsee pysähtyä. Myös yhteiset juoksulenkkimme sujuvat mukavammin.

3. Ruokahalu. Milo on ollut koko elämänsä ajan äärettömän huono syömään. Se on ollut vapaalla ruokinnalla siten, että kuivia raksuja sillä on ollut aina tarjolla ja lisäksi olen antanut sille päivittäin kosteaa ruokaa kerran päivässä, että energiansaanti on vastannut tarvetta. Aika nopeasti huomasin kastraation jälkeen, että naksukuppi alkoi yhtäkkiä olla koko ajan tyhjänä ja sain täyttää sitä entistä tiuhempaan. Havahduin onneksi ajoissa, että Milon ruokailutottumukset ovat muuttuneet, eikä se ehtinyt alkaa lihoa. Nykyisin Milo saa kaksi kertaa päivässä tarkkaan mitatun annoksen kuivaruokaa, syö sen hyvällä halulla, eikä saa kosteaa ruokaa enää ollenkaan. Kiloja Milolle ei ole tullut yhtään lisää kastraation jälkeen.

4. Hellyydenkipeys. Milo on aina pitänyt rapsutuksista ja hakautunut mielellään sohvalle viereen, mutta aiemmin sen tietty uroksen kovuus paistoi silti koko ajan läpi. Nykyisin Milo viettää mieluusti vaikka tuntikausia jonkun vieressä rapsuteltavana ja nauttii erilailla ihmisten seurasta. Tämän muutoksen ovat parhaiten huomanneet ystäväni, koska minun kanssa Milo on aina ollut erittäin läheinen. Ystäväni ovat monesti sanoneet, että kastraation jälkeen Milo on paljon rennommin heidän kanssaan. En ole varma, mutta ehkä tässä kohtaa korostuu se, ettei Milolla ole enää niin suurta tarvetta vartioida reviiriään ja sillä olevia ihmisiä, vaan se voi tyytyväisenä keskittyä vain viettämään aikaa muiden kanssa. Jääköön vahtaaminen niille, jotka siitä jotain saavat!

5. Reviirin puolustus. Ennen kastraatiota Milo oli kotonakin koko ajan skarppina sen suhteen, millaisia ääniä rappukäytävästä, muista asunnoista tai kadulta kuului. Hyvä että avaimen kärki ehti koskettaa lukkoa, oli Milo jo hirveän haukun saattelemana varmistamassa ovella, kuka oli tulossa sisään. Ovikellon soidessa aina joku meinasi saada sydänkohtauksen, kun Milo ryntäsi ovelle. Nykyisinkin Milo ilmoittaa haukulla, jos ja kun joku on tulossa, mutta sen reagointi on erilaista. Jos Milo sattuu olemaan nukkumassa oven avautuessa, sillä saattaa kestää niinkin kauan herätä, tajuta, että joku on tullut kotiin ja ehtiä ovelle, että kotiintulija on jo sulkenut ulko-oven perässään. Milon ollessa valveilla ero ei ole yhtä selkeä entiseen. Vahtiminen on osaltaan opittua, mutta nykyisin koiran uni on paljon sikeämpää, eikä sillä ole niin suurta vimmaa ehtiä ovelle asti. Se myös sietää paremmin asunnon ulkopuolisia ääniä aiempaan verrattuna.

Kastraation jälkeen Milo on kaiken kaikkiaan ollut miellyttävämpi ja rauhallisempi. Tottakai se on yhä oma ihana energinen itsensä, mutta kun on aika rauhoittua päivän touhujen jälkeen tai ottaa nokkaunet sillä aikaa, kun minä luen tenttiin, Milo tekee sen. Nytkin se nukkuu sängylläni pitkin pituuttaan enemmän kuin tyytyväisen näköisenä. En yhtään ihmettele, että tutkimusten mukaan kastroidut urokset elävät pidempään kuin ei-kastroidut. Kun olen saanut vierestä seurata Milon tasoittumisen ja nähdä, kuinka noinkin vahva uros kuin Milo on löytänyt rennomman elämänasenteen, alan pikkuhiljaa ymmärtää, miten stressaavaa elämää uroskoira voi joutua elämään. Itse olen ainakin tällä hetkellä sitä mieltä, että tein oikean päätöksen, kun vein Milon kastroitavaksi :).