Milon tähtiviikonloppu Jyväskylässä

Viime viikonloppu oli varsin agilitytäyteinen. Perjantaina ajoin töiden jälkeen kaverini luokse Jyväskylään. Lauantai ja sunnuntai kuluivatkin sitten JAT:n järjestämissä agilitykilpailuissa Killerillä. Tuomareina viikonloppuna olivat Ritva Herrala ja Jari Suomalainen. Lisäksi lauantaina ykkösten ja kakkosten radoilla tuomariharjoittelija toimi Marko Mäkelä. Tarkoitus oli startata molemmilla koirilla kahdelle radalle molempina päivinä.

Lauantain ykkösten radoille Marko oli suunnitellut todella mukavat radat. Ensimmäisellä radalla Danalla oli todella hyvä vauhti ja tekemisen meininki, mutta kepeillä tuli virheitä, joita en lähtenyt korjaamaan. Niinpä siitä tuli hylky. Toisella radalla sitten Dana taisi spotata kaverini Veeran heti lähdössä ja ampaisi heti kakkosesteenä olleen putken kautta moikkaamaan toimitsijoita. Sain sen vielä hetkeksi kiinnostumaan radan tekemisestä, mutta ei se oikein kuulolla ollut. Höntyili sinne tänne :D. Yritin kuitenkin pitää positiivisen asenteen loppuun asti ja kyllä me maaliin selvittiin.

JAT 15.7.2017 mini3 A-rata. © Jari Suomalainen.

Milon kanssa päästiin sitten myöhemmin lauantaina starttaamaan Suomalaisen Jarin radoilla. Sopivan haastavat pätkät oli Jari meille suunnitellut. Tässä vieressä ensimmäinen rata, jossa haastavin kohta oli puomin jälkeinen 13-14-15 vienti. Siinä koiran piti irrota hyvin putkeen nro 14 ja kestää sitten leijeröinti puomin takaa pituudelle nro 15. Toisaalta ohjaajan piti malttaa odottaa, että koira on varmasti lukinnut putken ja toisaalta siirtyä nopeasti ohjaamaan putken jälkeistä linjaa. Onneksi Milon kanssa olemme näitä kauempaa ohjaamisia Activella harjoitelleet ja kunhan vaan fokus koiraan säilyi, ei ongelmia ollut. Niinpä me Milon kanssa kirmasimme maaliin ratavirheettömästi ihanneajassa! Etenemä taisi olla 3,94 m/s. Meille ihan reipas vauhti :).

Toinen rata oli lähes kuin A-rata lopusta alkuun pienillä muutoksilla. B-radalla haastavimmat kohdat minun mielestä olivat 6-7-8 vienti ja 10-11 väli. Ratapiirroksessa pituus on kauempana 10 hypystä kuin todellisuudessa. Itse radalla 10 hyppy syötti suoraan uudelleen pituudelle. Suunnittelin ratiksessa siten, että jäin odottamaan Miloa 6 putkelle ja lähdin sitten yhdessä etenemään sen kanssa pituudelle. Näin sain Miloon vauhtia ja ikään kuin keilattua sen 8 putkeen. Milo irtosi putkeen hyvin, eikä minulla ollut ongelmia ehtiä varmistamaan muuria.

JAT 15.7.2017 mini3 B-rata. © Jari Suomalainen.

Tuohon 10 hypylle tein sitten vastakäännöksen ja Milo kääntyi puomille hienosti. Jälleen ratavirheetön suoritus ihanneajan puitteissa! Yhteensä tältä jälkimmäiseltä radalta tuli vain kolme nollatulosta, joten pääsimme vielä palkinnoillekin! Olin enemmän kuin tyytyväinen meidän ratoihin :).

Sunnuntain aloitimme taas klo 9 aamulla mini1:sten radoilla. Olin tehnyt suunnitelman, että jos Dana tekee saman kuin edellisen päivän jälkimmäisellä radalla, eikä halua rataa yhdessä tehdä, nostan sen vaan syliin neutraalisti ja vien pois kentältä. Tätä keinoa on treeneissä käytetty, kun Dana alkaa haistella. Ainakin siihen se toimi. No Danahan ampaisi heti radan alusta putkesta toimitsijoita moikkaamaan. Kutsuin sitä vielä kerran luokse, jos Dana olisi vaikka sattumalta tulkinnut ohjauksen väärin ja jatkaisi rataa, mutta eipä sitä rdan tekeminen kiinnostunut. Lähdin Danan luo ja sanoin samalla iloisesti: "ai sie et halua tehdä rataa, no ei tehdä sitten, ei oo pakko" ja poimin Danan kainaloon. Kiitin tuomarille käden heilaituksella ja kävelin radalta pois. Dana oli enemmän kuin hämmästynyt, mutta ei kuitenkaan alistuva. Olin siis oikealla asenteella onnistunut sen radalta noukkimaan matkaan. Tarkoitushan ei ole painostaa koiraa ja tehdä tästä poistumisesta rangaistusta, vaan käydä psykologista sodankäyntiä. Eli koiran annetaan ymmärtää, että hän tekee päätöksen, ettei rataa jatketa. Jos kentällä ei keskitytä olennaiseen, ei sinne jäädä muuta haahuilemaan.

Vähän jännityksellä odotin toista rataa, että olisiko ratkaisuni ollut oikea. Kyllä oli! Toiselle radalle lähti tekemisen meiningillä ja keskittyi hienosti. Kepeillä tuli virhe, jota en lähtenyt korjaamaan. Tärkeintä oli, että Danan kanssa yhdessä tehtiin hommia. Lopussa pääsin sen palkkaamaan vuolailla kehuilla ja herkuilla :). Saa nähdä, joudunko vielä tulevaisuudessa poistumaan Dana kainalossa kisakentältä, mutta ainakin on nyt selkeä linja, jonka mukaan toimia, jos se alkaa haahuilla omiaan. Täytyy vaan olla tarkkana, ettei tilanteessa turhaudu, jolloin Dana voisi paineistua.

Iltapäivällä oli sitten Milon vuoro. Herralan Ritva totesi, että ensin mentävä hyppyrata oli ns. hyvän mielen rata ja agilityradalla pitäisi jo osatakin jotain :D. Hypäri oli suoraviivainen ja jo ratista odotellessamme arvelimme kavereiden kanssa, että ihanneaika tulee olemaan tiukka. Loppujen lopuksi etenemä, joka nollatulokseen vaadittiin, oli 3,8 m/s.

Milon kanssa lähdin aika rennoilla mielin radalle. Olimme edellisenä päivänä saavuttaneet jo enemmän kuin viikonlopulta olin ennakkoon olettanut, joten paineita en meille asettanut. Puhdasta suoritusta tottakai lähdimme hakemaan, mutta ylimääräinne tulospaine oli pois. Se taisi auttaa, koska sieltä se nollarata tuli 4,09 m/s etenemällä!! Vielä viimeinen agilityrata, joka ei helpoimmasta päästä ollut. Toisaalta oli kohtia jotka vaativat tarkan ohjaamisen ja viennin loppuun asti sekä kohtia, joihin oli pakko ehtiä hyvissä ajoin. Vähän kyllä taas jännitti ennen rataa, koska tässä kohtaa ei enää viikonlopun nollaputkea halunnut katkaista ja KYLLÄ! Sieltä se viimeiseltäkin radalta puhdas suoritus ihanneajassa tuli :). Ehdottomasti Milon ja minun  paras kisasuoritus ikinä!

Milon kanssa B-radan palkintojen jaossa.
© Veera Muhonen. 

Vaikka noista tuloksista jo muutama päivää onkin aikaa, leijun yhä tätä tekstiä kirjoittaessani. Yksi viikonloppu, neljä starttia, neljä nollatulosta, kolme agilitynollaa, kaksi tuplanollaa ja yksi sijoitus! Kilpailukirjaan tuli aika monta merkintää yhdellä rykäisyllä. Ja mikä parasta, ensi vuoden SM-kilpailuita varten meillä on nyt viisi nollatulosta, joista kaksi on hypäreiltä ja loput agilityradoilta. Ja se henkisesti stressaavin tuplanolla on pois päiväjärjestyksestä :D. Talven saa kilpailla aika paljon leppoisammalla fiiliksellä. Itsellä käy ainakin niin, että kun liika suorituspaine poistuu, voi vain keskittyä hyvään tekemiseen, jolloin turha sählääminen yleensä jää pois. Saapi nähdä, toimiiko tämä teoriani käytännössä ;).

Loppuun vielä pari kuvaa viikonlopulta. Sää suosi ja seura oli mitä parhain. Kyllä kannatti ajaa 230 km yhteen suuntaan!

Kyllä farmariauto on koiraharrastajan paras kaveri :).

Kaverikuva <3. Keskellä Veeran suloinen bortsu Ludo.