Pitkästä aikaa juoksulenkillä
Vaikutamme tällä erää Taipalsaarella ja voi hyvänen aika, miten paljon pidemmällä kevät täällä on kuin Oulussa! Nurmikot ovat alkaneet vihertää, eikä lunta ole enää missään. Sopii sekä minulle että koirille :). Pääsin tänään lähtemään töistä vähän aiemmin kotiin, joten suuntasimme juoksulenkille läheiselle kuntoreitille. Oli ihan huippukiva juosta pehmeällä hiekkapohjalla ja koiratkin näytttivät nauttivan menosta. Olen vähän suunnitellut, että lämmittelisin tuota omaa juoksuharrastusta pitkästä aikaa, kun on helppo suunnata metsään lenkille. Koska omat jalkani eivät erityisemmin asfaltilla ryntäilystä tykkää, olen alkanut miettiä, tekeekö asfaltilla juokseminen hyvää koirallekaan. Vaikka nuo pieniä ovat, olen tullut siihen tulokseen, etten niitä asfaltilla juoksuta. Tottakai aina lenkillä jokunen askel tulee asfaltilla otettua, mutta kun kilometrejä alkaa taittua yli kymmenen, täytyy valita hiekka- tai metsämaapohja.
Sitten aiheesta seuraavaan ilman minkäännäköistä aasinsiltaa. Kävimme sunnuntaina Jyväskylässä agilitykilpailuissa, paikkakunta kun sattuu olemaan vähän niin kuin matkan varrella. Ajoin Jyväskylään itse asiassa jo lauantaina ja yövyin hyvän ystäväni luona. Sunnuntain sitten vietimme lähes koko päivän JAT:n hallilla. Minun oli tarkoitus startata sekä Danan että Milon kanssa, mutta koska juoksut, en voinut Danalla vieläkään osallistua kisoihin (tervetuloa sääntömuutos 1.1.2018!). Milon olin ilmoittanut vain agilityradoille, koska meillä ei enää paineita tuplanollasta ollut. Riitti, että saisimme yhdellä radalla sen A-esteen onnistumaan :D.
Nuo agilityradat tuomaroi Salme Mujunen ja hän oli kyllä hauskoja ratoja koirakkojen pään menoksi suunnitellut. Radat olivat eteneviä (mm. neljä suoraa putkea peräkkäin), mutta niissä oli sopivasti myös haasteita. Olin kaverilleni jo etukäteen todennut, että toivottavasti se viimeinen vaadittava nolla tulisi ensimmäiseltä radalta, ettei paineet kasautuisi jälkimmäiselle radalle. Vähän minua jännitti, koska Milo ei koskaan ennen ollut kyseisessä hallissa käynyt. Ensimmäinen rata meni meillä hyvin, vaikkakin allekirjoittanut olisi voinut paikoitellen putkijarrua käyttää (taas yksi asia lisää, mitä pitää treenata). Ja kyllä, sieltä se nollatulos ensimmäiseltä radalta tuli!
Ja vielä siistimpi juttu oli se, että Milo teki ihan älyttömän hienon juoksu-A:n. Oman arvion mukaan etutassut osuivat noin 20 cm päähän kontaktin yläreunasta, takaset ehkä noin 10 cm päähän. Niin selkeää juoksukontaktia se ei ole hetkeen tehnyt edes treeneissä aputikun kanssa. Spekuloimme radan jälkeen, mitä sellaista olin tehnyt, että juoksu-A onnistui. Mietin myös vappuaaton onnistunutta A-estettä. Vappuaaton onnistuneella radalla tein A:n loppuun päällejuoksun, nyt Jyväskylässä valssin. Vappuaaton epäonnistuneella A-esteellä olin puolestaan juossut vain eteenpäin. Ehkä taika oli siinä, että Milo tarvitsi vähän jarruapua tuohon alastulolle. Teoriaa oli päästävä testaamaan käytännössä. Päätin, että suunnittelisin myös toiselle radalle ohjauksen siten, että pääsisin tekemään esim. valssin A-esteen loppuun.
Onneksi toinen rata oli profiililtaan sellainen, että valssi sopi A-esteelle varsin hyvin. Radan haastavin kohta oli ehdottomasti kepeille vienti. Kepeille tultiin suorasta putkesta suoralla linjalla ja molemmilla puolilla oli kahden muun putken suut houkuttelemassa. Uskalsin kuitenkin luottaa, että koira osaa koota itsensä kepeille, jos vaan itse pidän kaiken fokuksen keppien sisäänmenolle. Tuo meidän jälkimmäinen rata oli vielä parempi kuin ensimmäinen. Milo handlasi kepit hyvin, valssi toimi A-esteellä ja loppuun onnistuin tekemään yhden putkijarrunkin. Tuloksena oli niin ikään nollarata! Eli saldona tuplanolla (tähän sydänsilmäinen hymiö)!!
Tämän kauden kovin tavoite on nyt saavutettu. Me saimme tahkottua nollatuloksia riittävästi agilityn SM-kilpailuita varten. Fiilis on jo nyt huikea, saa nähdä, mitä se on kesäkuun 18. päivänä :). Toivon todella, että tuo ns. jarruapu A-esteen alastulolle on vastaus ongelmaan ainakin hetkeksi. Olen luottavainen, että pikkuhiljaa Milolle jää lihasmuistiin oikeanlainen juoksu-A:n suorittaminen, eikä se apua enää tarvitse, mutta tällä erää olen tyytyväinen tähänkin. Ensi viikonloppuna meillä on kisat Imatralla. Noiden karkeloiden jälkeen spekuloin asiaa lisää. Tällä erää postaus saa olla ilman kuvia. Lisään tänne Salmen ratojen profiilit, kunhan ne saan Agility iMapilla askarreltua.
Sitten aiheesta seuraavaan ilman minkäännäköistä aasinsiltaa. Kävimme sunnuntaina Jyväskylässä agilitykilpailuissa, paikkakunta kun sattuu olemaan vähän niin kuin matkan varrella. Ajoin Jyväskylään itse asiassa jo lauantaina ja yövyin hyvän ystäväni luona. Sunnuntain sitten vietimme lähes koko päivän JAT:n hallilla. Minun oli tarkoitus startata sekä Danan että Milon kanssa, mutta koska juoksut, en voinut Danalla vieläkään osallistua kisoihin (tervetuloa sääntömuutos 1.1.2018!). Milon olin ilmoittanut vain agilityradoille, koska meillä ei enää paineita tuplanollasta ollut. Riitti, että saisimme yhdellä radalla sen A-esteen onnistumaan :D.
Nuo agilityradat tuomaroi Salme Mujunen ja hän oli kyllä hauskoja ratoja koirakkojen pään menoksi suunnitellut. Radat olivat eteneviä (mm. neljä suoraa putkea peräkkäin), mutta niissä oli sopivasti myös haasteita. Olin kaverilleni jo etukäteen todennut, että toivottavasti se viimeinen vaadittava nolla tulisi ensimmäiseltä radalta, ettei paineet kasautuisi jälkimmäiselle radalle. Vähän minua jännitti, koska Milo ei koskaan ennen ollut kyseisessä hallissa käynyt. Ensimmäinen rata meni meillä hyvin, vaikkakin allekirjoittanut olisi voinut paikoitellen putkijarrua käyttää (taas yksi asia lisää, mitä pitää treenata). Ja kyllä, sieltä se nollatulos ensimmäiseltä radalta tuli!
Ja vielä siistimpi juttu oli se, että Milo teki ihan älyttömän hienon juoksu-A:n. Oman arvion mukaan etutassut osuivat noin 20 cm päähän kontaktin yläreunasta, takaset ehkä noin 10 cm päähän. Niin selkeää juoksukontaktia se ei ole hetkeen tehnyt edes treeneissä aputikun kanssa. Spekuloimme radan jälkeen, mitä sellaista olin tehnyt, että juoksu-A onnistui. Mietin myös vappuaaton onnistunutta A-estettä. Vappuaaton onnistuneella radalla tein A:n loppuun päällejuoksun, nyt Jyväskylässä valssin. Vappuaaton epäonnistuneella A-esteellä olin puolestaan juossut vain eteenpäin. Ehkä taika oli siinä, että Milo tarvitsi vähän jarruapua tuohon alastulolle. Teoriaa oli päästävä testaamaan käytännössä. Päätin, että suunnittelisin myös toiselle radalle ohjauksen siten, että pääsisin tekemään esim. valssin A-esteen loppuun.
Onneksi toinen rata oli profiililtaan sellainen, että valssi sopi A-esteelle varsin hyvin. Radan haastavin kohta oli ehdottomasti kepeille vienti. Kepeille tultiin suorasta putkesta suoralla linjalla ja molemmilla puolilla oli kahden muun putken suut houkuttelemassa. Uskalsin kuitenkin luottaa, että koira osaa koota itsensä kepeille, jos vaan itse pidän kaiken fokuksen keppien sisäänmenolle. Tuo meidän jälkimmäinen rata oli vielä parempi kuin ensimmäinen. Milo handlasi kepit hyvin, valssi toimi A-esteellä ja loppuun onnistuin tekemään yhden putkijarrunkin. Tuloksena oli niin ikään nollarata! Eli saldona tuplanolla (tähän sydänsilmäinen hymiö)!!
Tämän kauden kovin tavoite on nyt saavutettu. Me saimme tahkottua nollatuloksia riittävästi agilityn SM-kilpailuita varten. Fiilis on jo nyt huikea, saa nähdä, mitä se on kesäkuun 18. päivänä :). Toivon todella, että tuo ns. jarruapu A-esteen alastulolle on vastaus ongelmaan ainakin hetkeksi. Olen luottavainen, että pikkuhiljaa Milolle jää lihasmuistiin oikeanlainen juoksu-A:n suorittaminen, eikä se apua enää tarvitse, mutta tällä erää olen tyytyväinen tähänkin. Ensi viikonloppuna meillä on kisat Imatralla. Noiden karkeloiden jälkeen spekuloin asiaa lisää. Tällä erää postaus saa olla ilman kuvia. Lisään tänne Salmen ratojen profiilit, kunhan ne saan Agility iMapilla askarreltua.
Kommentit
Lähetä kommentti