Agilityä, agilityä, agilityä
Toissa viikonloppuna meillä oli oman seuran viralliset agilitykilpailut ja tuomarina toimi Ritva Herrala. Minun oli tarkoitus startata molemmilla koirilla, mutta annas olla, Dana aloitti juoksut, niin sen osalta karkelot jäivät välistä. Harmitti aika paljon, koska Ritvalla on aina kivoja ratoja, joita olisi ollut mukava päästä kokeilemaan.
Milon kanssa metsästettiin yhä sitä tuplanollaa, joka oli ollut tähtäimessä jo useamman kuukauden ajan. Epävarma juoksu-A oli maksanut meille jo monta tuplanollaa, kuten myös muutama yliaikainen "nollatulos". Vihdoin tuolla OKK:n kilpailuissa oli tähdet kohdallaan ja saimme sen tuplanollan! Ritva oli suunnitellut huippukivat ja menevät radat, jotka meille toimivat. Olimme samalla viikolla käyneet poikkeuksellisesti Danan treeneissä Milon kanssa tekemässä päällejuoksuja sekä kepeille että kontakteille ja nytpä niitä pääsi käyttämään :). Hypärillä käytin keppien lopussa päällejuoksua ja ensimmäisellä agilityradalla sitten A-esteellä. Molemmat onnistuivat hyvin. Viimeinenkin agilityrata olisi ollut muuten nolla, mutta toista kertaa ei yhden päivän aikana juoksu-A voinut onnistua, niin saimme siitä vitosen... Mutta kiitos tuplanollan, SM-kilpailuihin vaadittavista tuloksista puuttuu enää yksi agilitynolla. Sen metsästystä jatketaan tulevana viikonloppuna Jyväskylässä ja vielä seuraavana Imatralla.
Viime viikolla molemmilla koirilla oli ratatreenit Activella. Koska Danalla oli juoksut, se joutui treenaamaan pöksyt jalassa ja minä olin semisti skeptinen koko radan suorittamisesta. Mutta pessimismistäni huolimatta meillä meni rata hyvin :). Dana oli vauhdikas, irtosi esteille ja teki kontaktit mallikkaasta (kiitos naksutin <3). Kepitkin se suoritti ensimmäisellä kerralla hyvin, mutta tämän jälkeen ne eivät enää sujuneet. Minna epäili haluttomuuden johtuvan pöksyistä, joten emme niitä sitten alkaneet hinkata. Hyvä mieli jäi kaiken kaikkiaan sekä ohjaajalle että koiralle.
Milon kanssa teimme torstain treenissä 3lk-tason rataa. Arvoin pitkään, otanko SM-tason radan, mutta pohjissa ei ollut suurta eroa, joten päädyin ensimmäiseen. Lähinnä mietin, että kunhan nuo kontaktit onnistuvat, ratapohjalla ei ole niin väliä :). A-esteen jouduimme ensimmäisen yrityksen jälkeen korjaamaan, mutta sen jälkeen se sujui hyvin. Puomilla ja keinulla Milo kesti hyvin sivuirrotuksen.
Eniten olen kuitenkin leijunut kepeistä. Alla olevasta kuvasta näkee, että kepeillä on jatkon kannalta oikeastaan kaksi järkevää suoritustapaa. Joko 1.) pakkovalssi keppien alkuun tai 2.) saksalainen keppien loppuun. Järkeilin ratiksessa, että vaikka pakkovalssi meillä luultavasti onnistuisi, Milo tarvitsee sen verran vetoapua keppien loppuun, ettei suostu pujottelemaan viimeisiä välejä, jos minä jään taaemmas. Toisaalta mietin, että jos Milo kestää päällejuoksut kepeillä, miksei saksalaistakin. Siinä se saa myös minun liikkeestä vauhtia, koska joudun liikkumaan reilusti edellä, että ehdin Milon alta pois. Päädyin siis valitsemaan saksalaisen ja jumankauta, me onnistuimme! YES! Kokeilimme sitten toisella kerralla Mikon kehoituksesta myös sitä pakkovalssia ja siinä kävi juuri niin kuin arvelin, Milo lähti kepeille hyvin, mutta siltä loppui usko, kun olisi pitänyt yksin jatkaa eteenpäin. Sain Mikolta kehuja, kun olin osannut valita omalle koiralle toimivan ohjauksen :). Niin ja mainittakoon vielä, että puoli vuotta sitten Milo ei kestänyt saksalaista kepeillä. Tämä on mukava tunne, kun paikoitellen itsekin kehityksen hoksaa.
Tiistaina meillä oli Danan tekniikkatreenit Activella. Aiheena olivat putkijarrut. Ohjehan on se, että jos koira ei jatka putkesta suoraan eteenpäin, täytyy tehdä putkijarru ennen kuin koira menee putkeen. Ja putkijarru pitäisi tehdä silloin, kun koira on metrin päässä putken suulta. Nämä ovat aina olleet minulle hankalia. Joko teen ne liian aikaisin, jolloin erityisesti Dana jättää menemättä koko putkeen (niin kuin kuuluukin) tai teen ne liian myöhään, jolloin koira ei näe koko putkijarrua. Niin sanotut kevyemmät putkijarrut, joissa kutsun koiraa nimeltä, onnistuvat suht hyvin, mutta voimakkaammissa jarruissa, joissa pitää oikeasti tehdä näkyvä rytmitys, eivät pääsääntöisesti onnistu. No tiistaina näitä sitten harjoiteltiin. Ensimmäisessä harjoituksessa tehtiin sekä kevyempiä putkijarruja että jatkettiin suoraan eteenpäin putkilta. Toisessa harjoituksessa sitten niille putkille, joista ensin oli jatkettu suoraan, piti nyt tehdä putkijarrut ja jatkaa muualle kuin suoraan eteenpäin. Kuva molemmista harjoituksista on alla. Ensimmäinen harjoitus meni Danan kanssa todella hyvin, toisessa oltiin ongelmissa, koska Dana ei jarrun kanssa suostunut menemään koko putkeen. Jättäydyin Danan taakse, eikä putken imu riittänyt. Muisteltiin sitten treenikavereiden kanssa (meillä ei poikkeuksellisesti ollut kouluttajaa), kuinka useampaan kertaan on puhuttu, että ohjaajan sijainnilla ei ollut väliä, kun tekee putkijarrun. Kunhan koira on metrin päässä putken suulta. Kokeiltiin uudelleen siten, että vedätin Danaa putkelle ja tein jarrun, kun Dana oli oikeassa paikassa. Itse ehdin suunnilleen putken suun ohi 1,5-2 m. Sinne sujahti putkeen ja kääntyi hienosti minua kohti, kun tuli putkesta ulos! Mitä siis opimme (tai lähinnä saimme konkreettisen esimerkin kahteen asiaan, joista on puhuttu monta kertaa): 1. ohjaajan liike on koiran paras kaasu -> sovita oma liike koiran liikkeeseen siten, että silloin kun koira pitää kuvainnollisesti heittää ohjaajan edelle, liiku reilusti eteenpäin, ja 2. putkijarrua tehtäessä ohjaajan sijainnilla ei ole väliä.
Eilen meillä oli sitten vuorostaan Milon kanssa treenit. Taas kävin sisäistä keskustelua itseni kanssa, teemmekö 3lk:n vai SM-tason radan. Pohjissa ei ollut hirveästi eroa. SM-tason radassa oli neljä estettä enemmän ja jatko toisilta kepeiltä haastavampi. En saanut itselleni rehellisesti perusteltua, miksi en SM-tason rataa tekisi, joten uskaltauduin ottamaan sen :). Ensimmäisellä yrityksellä Milo roimi kaikki kontaktit... mukaan lukien puomin ja keinun. Muilta osin rata meni yllättävän hyvin. Päällejuoksut kepeilläkin olivat puhtaat! Sanoin Minnalle, että tämä kontaktien kanssa pelleily alkaa pikkuhiljaa syödä, kun muilta osin Milo on aika varma suorittaja. Koska muistuttelin kontaktit yksitellen niiden osuessa kohdalle, meillä meni sen verran aikaa, että otimme tauon jo yksittäisen ratasuorituksen jälkeen. Minna antoi pari esimerkkiä radalta, joissa jäin turhaan odottamaan koiraa. Eli seuraavalle kierrokselle vaan vauhtia lisää! Fiilis oli kontaktien roimimisesta huolimatta oli hyvä, koska viime kerralla, kun olin uskaltautunut SM-tason rataa kokeilemaan, se meni ihan pätkien treenaamiseksi, eikä koko rataa saatu tehtyä. Nyt sentään itse ratakiemurat eivät olleet olleet liian vaikeita meille. Toisen kierroksen suoritus menikin sitten paljon paremmin, kuin olin odottanut. Teimme 29 esteen radan puhtaasti heti ensimmäisellä yrityksellä! Eikä rata ollut perinteistä räpellystä ja pelastelua, vaan pysyi kasassa ja silti eteni. Keskityin itse liikkumaan rivakammin niissä kohdissa, jotka Minna oli maininnut aiemmin ja kepeillä vain luotin, että Milo tekee ne loppuun asti, kun vaan liikun itse alta pois. Niin ja kontaktit olivat nyt hyvät :D. Naksutin ja palkkasin ne radan ohessa (paitsi tietysti A-esteellä pelkkä naksu). Huippufiilis jäi radasta ja vieläkin vähän leijun sen varjolla :).
Jäähdyttelylenkillä pohdimme treenikaverini kanssa kehitystä agilityn saralla ja täytyy kyllä itse todeta, että tämän reilun puolen vuoden aikana, mitä olen Active Dogilla säännöllisesti Milon kanssa treenannut, kehitystä on tullut ihan huimasti! Milohan on ollut taitava jo aiemmin, mutta vasta nyt minun silmät ohjaajana ovat auenneet, kuinka osaava se on, kun siihen vaan luottaa ja antaa vapauden tehdä. Oma ohjaaminen on tullut varmemmaksi, olen saanut uusia ohjauskuvioita käyttöön, uskallan käyttää niitä myös kilpailutilanteissa ja omat radanlukutaidot ovat kehittyneet paljon. Tuossa radanluvussa keskeinen kehitys on se, että toisaalta osaan jatkon kannalta arvioida paremmin, mitkä ohjauskuviot teoriassa ovat mahdollisia käytettäviä ja toisaalta osaan niistä valita käyttöön ne, jotka toimivat Milolla paremmin. Suurin harppaus koiralla puolestaan on tullut noilla kepeillä. Kuten jo aiemmin mainitsin, se ei puoli vuotta sitten kestänyt päällejuoksua saati saksalaista kepeillä, mutta nyt niiden kanssa ei ole ongelmaa. Emme pääse Milon ja Danan kanssa kuin enää yhden kerran tälle keväälle Activen treeneihin, mutta uskallan toivoa, että syksyllä on jatkoa luvassa :).
Ettei tuleva kesä menisi agilityn suhteen ihan laakereilla maatessa, teen tähän alle vähän listaa treenattavista asioista.
Dana: Kepit varmemmiksi. Välillä treeniä vain kuudella kepillä, välillä kaikilla kahdellatoista.
Milo: A-este kuntoon (tämän voisi jo hakata graniittiseen treenilistaan), kepeille takaleikkaukset, poispäinkäännöt ja itsenäinen keppien hakeminen pidemmästä matkasta sekä suorittaminen ilman minun vetoapua.
Minä: Varmuutta uusiin ohjauskuvioihin, joita olen treeneissä harjoitellut, mutta en vielä uskalla kilpailuissa käyttää. Näitä ovat japanilainen, viskileikkaus, vippaus, back lap...
Siinäpä kaikki tällä erää :). Äitienpäivänä kisaamme Jyväskylässä, josta jatkamme matkaa Lappeenrantaan yleislääketieteen terveyskeskusharjoitteluun. Palaan asiaan ensi viikolla!
Milon kanssa metsästettiin yhä sitä tuplanollaa, joka oli ollut tähtäimessä jo useamman kuukauden ajan. Epävarma juoksu-A oli maksanut meille jo monta tuplanollaa, kuten myös muutama yliaikainen "nollatulos". Vihdoin tuolla OKK:n kilpailuissa oli tähdet kohdallaan ja saimme sen tuplanollan! Ritva oli suunnitellut huippukivat ja menevät radat, jotka meille toimivat. Olimme samalla viikolla käyneet poikkeuksellisesti Danan treeneissä Milon kanssa tekemässä päällejuoksuja sekä kepeille että kontakteille ja nytpä niitä pääsi käyttämään :). Hypärillä käytin keppien lopussa päällejuoksua ja ensimmäisellä agilityradalla sitten A-esteellä. Molemmat onnistuivat hyvin. Viimeinenkin agilityrata olisi ollut muuten nolla, mutta toista kertaa ei yhden päivän aikana juoksu-A voinut onnistua, niin saimme siitä vitosen... Mutta kiitos tuplanollan, SM-kilpailuihin vaadittavista tuloksista puuttuu enää yksi agilitynolla. Sen metsästystä jatketaan tulevana viikonloppuna Jyväskylässä ja vielä seuraavana Imatralla.
Viime viikolla molemmilla koirilla oli ratatreenit Activella. Koska Danalla oli juoksut, se joutui treenaamaan pöksyt jalassa ja minä olin semisti skeptinen koko radan suorittamisesta. Mutta pessimismistäni huolimatta meillä meni rata hyvin :). Dana oli vauhdikas, irtosi esteille ja teki kontaktit mallikkaasta (kiitos naksutin <3). Kepitkin se suoritti ensimmäisellä kerralla hyvin, mutta tämän jälkeen ne eivät enää sujuneet. Minna epäili haluttomuuden johtuvan pöksyistä, joten emme niitä sitten alkaneet hinkata. Hyvä mieli jäi kaiken kaikkiaan sekä ohjaajalle että koiralle.
Milon kanssa teimme torstain treenissä 3lk-tason rataa. Arvoin pitkään, otanko SM-tason radan, mutta pohjissa ei ollut suurta eroa, joten päädyin ensimmäiseen. Lähinnä mietin, että kunhan nuo kontaktit onnistuvat, ratapohjalla ei ole niin väliä :). A-esteen jouduimme ensimmäisen yrityksen jälkeen korjaamaan, mutta sen jälkeen se sujui hyvin. Puomilla ja keinulla Milo kesti hyvin sivuirrotuksen.
Eniten olen kuitenkin leijunut kepeistä. Alla olevasta kuvasta näkee, että kepeillä on jatkon kannalta oikeastaan kaksi järkevää suoritustapaa. Joko 1.) pakkovalssi keppien alkuun tai 2.) saksalainen keppien loppuun. Järkeilin ratiksessa, että vaikka pakkovalssi meillä luultavasti onnistuisi, Milo tarvitsee sen verran vetoapua keppien loppuun, ettei suostu pujottelemaan viimeisiä välejä, jos minä jään taaemmas. Toisaalta mietin, että jos Milo kestää päällejuoksut kepeillä, miksei saksalaistakin. Siinä se saa myös minun liikkeestä vauhtia, koska joudun liikkumaan reilusti edellä, että ehdin Milon alta pois. Päädyin siis valitsemaan saksalaisen ja jumankauta, me onnistuimme! YES! Kokeilimme sitten toisella kerralla Mikon kehoituksesta myös sitä pakkovalssia ja siinä kävi juuri niin kuin arvelin, Milo lähti kepeille hyvin, mutta siltä loppui usko, kun olisi pitänyt yksin jatkaa eteenpäin. Sain Mikolta kehuja, kun olin osannut valita omalle koiralle toimivan ohjauksen :). Niin ja mainittakoon vielä, että puoli vuotta sitten Milo ei kestänyt saksalaista kepeillä. Tämä on mukava tunne, kun paikoitellen itsekin kehityksen hoksaa.
Tiistaina meillä oli Danan tekniikkatreenit Activella. Aiheena olivat putkijarrut. Ohjehan on se, että jos koira ei jatka putkesta suoraan eteenpäin, täytyy tehdä putkijarru ennen kuin koira menee putkeen. Ja putkijarru pitäisi tehdä silloin, kun koira on metrin päässä putken suulta. Nämä ovat aina olleet minulle hankalia. Joko teen ne liian aikaisin, jolloin erityisesti Dana jättää menemättä koko putkeen (niin kuin kuuluukin) tai teen ne liian myöhään, jolloin koira ei näe koko putkijarrua. Niin sanotut kevyemmät putkijarrut, joissa kutsun koiraa nimeltä, onnistuvat suht hyvin, mutta voimakkaammissa jarruissa, joissa pitää oikeasti tehdä näkyvä rytmitys, eivät pääsääntöisesti onnistu. No tiistaina näitä sitten harjoiteltiin. Ensimmäisessä harjoituksessa tehtiin sekä kevyempiä putkijarruja että jatkettiin suoraan eteenpäin putkilta. Toisessa harjoituksessa sitten niille putkille, joista ensin oli jatkettu suoraan, piti nyt tehdä putkijarrut ja jatkaa muualle kuin suoraan eteenpäin. Kuva molemmista harjoituksista on alla. Ensimmäinen harjoitus meni Danan kanssa todella hyvin, toisessa oltiin ongelmissa, koska Dana ei jarrun kanssa suostunut menemään koko putkeen. Jättäydyin Danan taakse, eikä putken imu riittänyt. Muisteltiin sitten treenikavereiden kanssa (meillä ei poikkeuksellisesti ollut kouluttajaa), kuinka useampaan kertaan on puhuttu, että ohjaajan sijainnilla ei ollut väliä, kun tekee putkijarrun. Kunhan koira on metrin päässä putken suulta. Kokeiltiin uudelleen siten, että vedätin Danaa putkelle ja tein jarrun, kun Dana oli oikeassa paikassa. Itse ehdin suunnilleen putken suun ohi 1,5-2 m. Sinne sujahti putkeen ja kääntyi hienosti minua kohti, kun tuli putkesta ulos! Mitä siis opimme (tai lähinnä saimme konkreettisen esimerkin kahteen asiaan, joista on puhuttu monta kertaa): 1. ohjaajan liike on koiran paras kaasu -> sovita oma liike koiran liikkeeseen siten, että silloin kun koira pitää kuvainnollisesti heittää ohjaajan edelle, liiku reilusti eteenpäin, ja 2. putkijarrua tehtäessä ohjaajan sijainnilla ei ole väliä.
 |
| Putkijarruharjoituksia, © Active Dog. |
 |
| Eilisen SM-tason rata, joka tehtiin puhtaasti, © Active Dog. |
Ettei tuleva kesä menisi agilityn suhteen ihan laakereilla maatessa, teen tähän alle vähän listaa treenattavista asioista.
Dana: Kepit varmemmiksi. Välillä treeniä vain kuudella kepillä, välillä kaikilla kahdellatoista.
Milo: A-este kuntoon (tämän voisi jo hakata graniittiseen treenilistaan), kepeille takaleikkaukset, poispäinkäännöt ja itsenäinen keppien hakeminen pidemmästä matkasta sekä suorittaminen ilman minun vetoapua.
Minä: Varmuutta uusiin ohjauskuvioihin, joita olen treeneissä harjoitellut, mutta en vielä uskalla kilpailuissa käyttää. Näitä ovat japanilainen, viskileikkaus, vippaus, back lap...
Siinäpä kaikki tällä erää :). Äitienpäivänä kisaamme Jyväskylässä, josta jatkamme matkaa Lappeenrantaan yleislääketieteen terveyskeskusharjoitteluun. Palaan asiaan ensi viikolla!
Kommentit
Lähetä kommentti