Näyttelysuunnitelmia

Tulipa tuossa jokunen hetki sitten ilmoitettua Dana pitkästä aikaa koiranäyttelyihin. Vaikka se ei meidän ykköslaji olekaan, en malttaisi millään odottaa, että pääsemme kehään. Innostuin myös uusinta Koiramme-lehteä selaillessa suunnittelemaan, mihin kaikkiin näyttelyihin sitä tänä vuonna voisi mennä. Danahan on nyt yhtä sertifikaattia vaille Suomen muotovalio, joten ruusukkeen kiilto silmissä tässä ollaan liikenteessä :D.

Toisaalta olen mietiskellyt, että entäs jos se serti tulee heti ensimmäisistä näyttelyistä ja Dana valioituu. Että pitäisikö aktivoitua lähtemään näyttelyihin myös ulkomaille. Sinänsä hauska ajatus, mutta ehkä vähän tolloa lähteä yhden koiran kanssa Suomen rajojen ulkopuolelle. Mutta onko Suomen näyttelyitä sitten enää kiertää valioitumisen jälkeen? No tietysti sen yhden CACIB:n voi täältä yrittää metsästää, mutta muita varten pitäisi sitten lähteä jo kauemmas. Danasta ovat kyllä Itä-Euroopan tuomarit tykänneet, joten olisi ihan mielenkiintoista nähdä, tulisiko menestystä esim. Latviassa, Liettuassa, Romaniassa, Puolassa tai Venäjällä. Ja toisaalta Viro ja Ruotsi ovat loppujen lopuksi aika lyhyen matkustamisen takana. No tätä pohdintaa pitänee jatkaa, jos se viimeinen serti tänä vuonna saadaan :).

Oli minulla tähän valioitumiseen liittyen ihan oikeakin ongelma, koska vuoden vaihteessa tulleen sääntömuutoksen mukaan koiran osallistumisluokkaa ei voi enää ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen vaihtaa. Olin siis ilmoittanut Danan Haminan kansainväliseen näyttelyyn ja seuraavaksi oli tarkoitus mennä Alavudelle kesäkuussa. Tilanne oli se, että Alavuden näyttelyiden ilmoittautuminen päättyy ennen Haminaa, joten en luonnollisesti tiedä, valioituuko Dana Haminassa. Tällä hetkellä minun se piti AVO-luokkaan ilmoittaa myös Alavudelle. Lähinnä minulle oli epäselvää se, että voiko valioitunut koira osallistua AVO-luokkaan. Ja nyt siellä jotkut näyttelyharrastajat nauravat tyhmyyttäni, mutta en ole tällaisen ongelman äärellä aiemmin ollut, koska ei noita VAL-koiria nurkissa pyöri ;). No minäpä kysyin asiaa viisaammaltani eli tässä tapauksessa Alavuden näyttelyiden järjestäjiltä ja sieltä vastaus tuli nopeasti. Valion arvon saavuttanut koira siis voi osallistua avoimeen luokkaan, mutta ei luonnollisesti voi sertiä ottaa vastaan, jos sen sattuisi saamaan. Näin olin uskaltanut vähän olettaakin, mutta parempi kysyä, eikä sitten todeta Alavudella, ettei koira saisi osallistua ilmoitettuun luokkaan. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä tässä tilanteessa ei edes kesäkuussa olla, mutta koska se sertin mahdollisuus Haminassa on, niin parempi vaan varautua kaikkeen.

Tässä vielä vähän listaa, mihin näyttelyihin olen ajatellut Danan ilmoittaa, sekä tietysti nuo parit, joihin sen jo olen ilmoittanut.

Hamina 20.-21.5.
Alavus 10.-11.6.
Hyvinkää 15.-16.7.
Saarijärvi 22.-23.7.
Kuopio 5.-6.8.
Kouvola 19.8.
Jyväskylä 14.-15.10.

Katsotaan, miten tämä näyttelyvuosi lähtee käyntiin ja saako viimeisen sertin metsästystä jatkaa lokakuulle asti :D.

Eilen kävimme pitkästä aikaa Match Showssa treenailemassa kehäkuvioita. Sää oli erittäin tuulinen ja sen myötä kolea. Dana saikin odotella vuoroaan autossa, ettei tunnelma olisi latistunut jo ennen kehää. Kehässä Dana oli oma iloinen itsensä. Se sai tuomarilta kehuja avoimesta luonteestaan. Koirasta kuulemma näkee, että se tykkää olla kehässä. Sininen nauha saatiin, eikä minulla suuria odotuksia kaikkien sinisten kehästä ollut, koska kylmän sään vuoksi Dana ei jaksanut seisoa töröttää parhaassa ryhdissä, vaan vaati paljon kannustusta. Vaan mitä vielä, niin se neiti nousi sininauhaisten ykköseksi ja pääsi vielä BIS-kehään :D. Sieltä tiputtiin sitten ekana pois, koska kovasta tsempistä huolimatta Danalla alkoi usko loppua ja seisominen oli lähinnä värjöttelyä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin onnistunut reissu ja hyvillä mielin jään odottamaan Haminan näyttelyitä, joihin ei enää kovin pitkä aika olekaan :).

Ainoa onnistunut otos eliseltä. © Sami Pikkarainen



Kommentit

Suositut tekstit