Mikä koiraharrastamisessa on tärkeää?

Koiraharrastamiseen ja erityisesti kilpailuihin liittyvät ihmisten luomat suoritus- ja tulospaine. Lajista riippumatta monella aktiivisella koiraharrastajalla on ainakin jossakin takaraivon perukoilla tavoitteena saada valioitua oma koiransa. Mukavahan se on, että on tavoitteita ja päämääriä, mutta ajoittain me ihmiset tahdomme kaikessa suoritushuumassamme unohtaa sen tärkeimmän. Hauskanpidon.

Ollaanpa koiran kanssa sitten näyttelykehässä, agilityradalla, toko- tai käyttökokeessa, koira ei tee suoritusta saadakseen uuden pokaalin olohuoneen vitriiniin tai tittelin kennelnimensä eteen. Koira tekee suorituksen, koska sen mielestä maailmassa ei ole mitään niin siistiä, kuin tehdä yhdessä asioita omistajansa kanssa. Ja mikään ei tee sitä niin onnelliseksi suorituksen jälkeen kuin omistajan ilo, joka näytetään koiralle hymyllä ja vuolailla kehuilla. Silloin koira tietää, että myös omistajalla oli hauskaa tehdä yhdessä.

Pitäisikö meidän ihmisten myös ajatella niin, että tärkeintä ei ole saatu tulos vaan se, että meillä oli hauskaa yhdessä koiramme kanssa? Liian usein näkee näyttelykehässä sitä, että jos sertifikaatti menee sivusuun, kehästä lähdetään pois pettyneenä, eikä koiraa kehuta suorituksesta. Liian usein näkee agilityradalle, kun koiralle huudetaan kovaan ääneen ’ei’, jos se valitsee väärän esteen, vaikka syynä on aivan selkeä ohjaajan ohjausvirhe. Muista lajeista minulla ei juuri kokemusta ole, mutta varmaan jokainen tajuaa pointin. Vaikka koira olisi antanut parastaan, sen kehuminen usein unohtuu, kun ihmisen tavoite ei täyty.

Tuossa viime sunnuntaina, kun olin Danan kanssa ykkösluokan agilitykilpailuissa, kiinnitin huomiota, miten vihaiseen sävyyn useampi ohjaaja käskytti koiraa radalla. Aloin muistella, millainen itse olin silloin, kun Milon kanssa virallisissa kilpailuissa aloitimme ja kyllä, valitettavasti joudun myöntämään, että itsekin sorruin ns. vihaiseen ohjaamiseen. Kova koira tällaisen ohjaajan äksyilyn paremmin sietää, mutta entä pehmeämpi koira? Kuinka nopeasti se yhdistää kilpailutilanteeseen sen, että ohjaaja on turhautunut ja vihainen, vaikka koira yrittää parhaansa? Nopeasti. Sen jälkeen sillä ei enää ole hauskaa ja se alkaa näkyä suorituksessa. Pidän Miloa jokseenkin kovana koirana, mutta kun pikkuhiljaa vuosien saatossa luovuin vihaisesta ohjaamisesta, meno parani. Kääpiöpinseri ei ole sieltä koirarotujen miellyttämishaluisimmasta päästä, joten siltä alkaa hyvin äkkiä mielenkiinto loppua, jos tekeminen ei ole sen mielestä hauskaa. Iloisella ohjaamisella meidän yhteistyö Milon kanssa on parempaa.

Vaikka Milonkin kanssa sain ns. positiivisen palautteen siitä, että hyvällä meiningillä pääsemme pidemmälle, lopullisesti silmät aukesivat vasta Danan kanssa. Olen itse paikoitellen kovaluonteinen ja omaan äärimmäisen lyhyen pinnan. Jos joku ei suju, turhautuminen nousee pintaan nopeasti ja näkyy kauas. Toisin kuin Milo, Dana ei tätä pehmeämpänä koirana kestänyt. Vaikka Danalle ei pettymystä näyttäisi, se ahdistuu jo siitä, kun se hoksaa tehneensä virheen. Aikoinaan kun harjoittelimme keppejä ja tuli jokin virhe, Dana kävi vain makaamaan keppiväliin, eikä liikkunut mihinkään. Ja tässä kohtaa korostan vielä, että näissä tilanteissa en millään lailla antanut Danalle negatiivista palautetta. Ainoastaan pyysin sitä yrittämään uudelleen, jolloin se fiksuna koirana tajusi tehneensä väärin. Sama tilanne oli edessä, jos se radalla hyppäsi hypyn väärästä suunnasta. Kun aloin korjata hyppyä, Dana hoksasi, että nyt meni väärin ja se alkoi haistella maata, enkä siihen enää kunnollista kontaktia saanut. Kuvitelkaa, kun tällaiseen tilanteeseen liitetään vielä minun turhautuminen? Sen lisäksi että koira itse kokee epäonnistuneensa, se huomaa, että ohjaaja on pettynyt. Ei hyvä. Lopputulos nähtiin minun ja Danan kohdalla meidän toisissa virallisissa kilpailuissa huhtikuussa 2016, kun se meni täysin lukkoon minun turhautumisen takia. Olin niiden kilpailuiden jälkeen aivan varma, että meidän agilityura loppuu siihen, ennen kuin on ehtinyt kunnolla alkaakaan.

Onneksi meidän Active Dogsin ihana ja ammattitaitoinen kouluttaja Minna osasi antaa täsmälääkkeen meidän ongelmaan: ”Stay positive!” Jäimme kilpailutauolle ja treeneissä keskityimme pitämään hauskaa. Jos tuli ratavirhe, Danalle sitä ei kerrottu, vaan hyvällä mielellä jatkettiin pätkä loppuun. Keppivirheet korjattiin, mutta kovalla tsempillä. Minulla on vieläkin tapana todeta Danalle keppivirheen kohdalla ”ei haittaa” ja sitten kokeillaan uudestaan :D. Itse rataa tehdessä kehun ja kannustan Danaa _paljon_. Siitä se saa itseluottamusta ja vauhti kasvaa.

Toinen asia, mistä jouduin luopumaan, että yhteistyö Danan kanssa kilpailuissa olisi mahdollista, on turha jännittäminen. Jotta voin keskittyä pitämään hauskaa koiran kanssa myös virallisissa kilpailuissa, en yksinkertaisesti voi miettiä, että nyt pitää saada nollatulos. Tottakai lähden joka kerta yrittämään nollarataa, mutta se ei ole meidän päätavoite radalla. Tärkeintä on, että Dana haluaa tehdä yhdessä minun kanssani ja että meillä on kivaa.

Dana haastoi minut aikamoisen itsetutkiskelun äärelle pakottamalla minut miettimään omaa asennetta agilityharrastusta kohtaan. Otin haasteen ehkä hieman skeptisenä vastaan, mutta nyt uskallan sanoa, että selvisin siitä ja olen tyytyväinen tulokseen. Ja mikä parasta tämä muutos näkyy myös minun ja Milon harrastamisessa. Kun kilpailuradoille pystyy lähtemään edes aavistuksen rennompana, koiraa muistaa kehua ja kannustaa, jolloin itse suoritus on kokonaisuutena parempi. Tottakai olemme kehittyneet myös tekniseltä osaamiseltamme, mutta uskallan silti väittää, että suurin edistys on oma asennemuutokseni kilpailemiseen.

Tämän tositarinan opetus olkoon se, että kun me ihmisetkin muistamme, ettei tärkeintä ole yhdeltä radalta saatu tulos, tai yhden näyttelytuomarin antama arvostelu, pitkässä juoksussa saavutamme koirakkona paljon enemmän. Muistetaan kehua koiria. Muistetaan antaa niille kiitosta. Ja mikä tärkeintä muistetaan pitää hauskaa!

One Mind Dogsin ystävänpäivä-ajatukseen kiteytyy paljon: Agility is not about being perfect, it’s about always having fun with your best friend!” Tätä voinee soveltaa mihin tahansa koiraharrastuslajiin ;).

OKK:n kilpailuissa 11.2.2017 © Josefiina Niska

Treeneissä :).

Active Dogs Ry:n kilpailuissa 11.12.2016 © Jarmo Risto

Oulun KV 13.8.2016