Saanko esitellä, Rytmiryhmän Clawdeen Wolf

maaliskuuta 20, 2014

Saanko esitellä, Rytmiryhmän Clawdeen Wolf

Olipa mukava herätä tänään kunnon auringonpaisteeseen! Onhan tuolla ulkona vielä melko kylmä, mutta kyllä se piristää, kun heti aamulla on valoisaa ja kirkkaan sininen taivas :). Aloitin aamun luuttuamalla ja vaihtamalla puhtaat sanomalehdet lattialle. Samalla lailla olen aloittanut oikeastaan joka aamun viimeisten viiden viikon aikana.

Olin tosiaan jo reilut puoli vuotta kypsytellyt ajatusta toisesta koirasta. Haaveissa oli kääpiöpinseri, josta Milo saisi parhaan kaverin ja minä hyvän harrastuskoiran. Jotenkin tuntui, ettei tämä Milon ja minun muodostama tiimi ollut kokonainen. Jotain puuttui. Kaikilla muilla noissa koirapiireissä näytti olevan ne kaksi koiraa, vähintään! Aloin vaivihkaa selailla kasvattajia läpi, miettiä nimeä pennulle ja kumpaa sukupuolta se olisi. En kuitenkaan voinut tehdä lopullista päätöstä pennusta ennen kuin olin saanut kämppiksiltäni suostumuksen koko projektiin. Olin varautunut vakuuttelupuheeseen, mutta kämppikseni olivat heti myöntyväisiä uuteen tulokkaaseen. Sanoin heille, että niin kauan kun en ole mitään lyönyt lukkoon yhdenkään kasvattajan kanssa, heillä on täysi oikeus viheltää peli poikki.

Tein omasta mielestä melko suuren työn kasvattajaa valitessa. Kai minä olen vain liian kranttu, mutta jotenkin tuntuu, että kääpiöpinsereiden kohdalla luonne ja koiran käytettävyys aktiivisena urheilukoirana ovat toisarvoisia tekijöitä ulkonäön rinnalla, kun yhdistelmiä valitaan. Olen tätä asiaa paljon miettinyt ja pohdintaa riittäisi varmasti yhden postauksen verran, joten en siihen nyt sen enempää kajoa. Joka tapauksessa pitkän ja jokseenkin turhauttavankin kasvattajan valintaprosessin jälkeen löysin tammikuussa vähän sattuman kautta Iistä sopivanoloisen pentueen. Päivi Jaakkolalla oli 25.12. syntynyt ruskea kääpiöpinseripentue, johon oli syntynyt kolme narttua ja kolme urosta. Laitoin Päiville heti viestiä ja sovin tapaamisen seuraavalle viikolle.

Ensitapaamisella kerroin Päiville rehellisesti, mitä halusin tulevalta pennulta. Sanoin, että ensisijaisesti siitä tulisi agilitykoira, joten rohkeus, työskentelymotivaatio ja hyvät hermot olivat sellaisia luonteenpiirteitä, joista en mielelläni tinkisi pentua valitessa. Toisaalta haaveissani olisi valioida koira jonakin päivänä ainakin agilityn puolelta, joten sitä pitäisi voida käyttää näyttelyissä. Näyttelyt eivät kuitenkaan tulisi olemaan se meidän ykkösjuttu, mutta jos näyttäisi siltä, että mahdollisuus muotovalioon olisi olemassa, en sulkisi sitäkään pois. Lisäksi, koska Milo osaa olla pehmeille koirille oikeasti ilkeä ja tehdä niille kiusaa, pennulla pitäisi olla kovuutta, ettei se joutuisi vanhemman koiran alistamaksi ja tulisi epävarmaksi.

Ensin sain tutustua pentueen emään Viiviin, Menor Eternal Love. Ihastuin Viiviin oikeastaan heti. Se osoittautui nopeasti hyväluonteiseksi ja touhukkaaksi kääpiöpinseriksi, joka Päivin mukaan käskyttää perheen portugalin- ja ranskanvesikoiraa mennen tullen. Lapsista Viivi pitää paljon. Väriltään se on kauniin palavan punaisen ruskea ja sillä on mitä ihanimmat silmät. Korvat Viivillä ovat jääneet hassusti vähän puolimatkaan, eivätkä ole ihan pystyt, mutta tämän Päivi oli huomioinut urosvalinnassa. Niin tosiaan, pentueen isä Vili, Urholan By The Way, on Suomen muotovalio ja hyväluonteinen kääpiöpinseri, joka ainakin kuvissa miellyttää minun silmää.

Dana kolmen viikon iässä.

Aloimme sitten Päivin kanssa tutustua pentuihin ja aika nopeasti sieltä yksi narttupentu pisti silmään. Päivi sanoi, että tämä Mimiksi kutsuttu pentu oli hänen mielestään pentueen lupaavin narttu ja sitä hän ei suostuisi myymään kuin harrastavaan kotiin. Pyörittelimme pentuja vielä jonkin aikaa ja juttelimme lisää koirista. Loppujen lopuksi tehtiin päätös, että tämä Mimi-tyttö varattiin minulle. Samalla sen kutsumanimi vaihdettiin Danaksi. Sovimme, että tulisin seuraavan kerran katsomaan pentuja, kun ne olisivat viiden viikon ikäisiä.

Kaksi viikkoa tuntui matelevan, mutta lopulta pääsin näkemään pennut uudelleen. Ne olivat kasvaneet todella paljon ja Dana vaikutti oikein terhakkaalta pikkuneidiltä, joka piti kovasti puoliaan laumassa. Sylissäni se kuitenkin malttoi rauhoittua ja antoi leikata kynnetkin oikein mallikkaasti. Päivi kertoi, että Dana uskalsi pyytää perheen aikuista portugalinvesikoiraa leikkiin ja oli muutenkin utelias tutustumaan uusiin juttuihin. Seuraavalla viikolla pentuja kävi katsomassa saksanpaimenkoirakasvattaja, jolla oli kokemusta pentujen luonnetestauksesta. Hän lähetti sellaisia terveisiä, että Danalla on pentueen kovin saalisvietti ja taistelutahto. Se osaa kuitenkin rauhoittua ja luottaa ihmiseen. Danasta tulisi hyvä harrastuskoira lajiin kuin lajiin ja se olisi helppo palkata lelulla. Tämä kaikki oli erittäin mukava kuulla :)!

Dana, ikää 5 vk.

Dana, ikää 7 vk.

Helmikuun 12. päivä lähdimme sitten kaverini kanssa hakemaan Danaa kotiin. Eläinlääkärin tarkastuksesta Dana oli saanut terveen paperit ja sirutuskin oli sujunut moitteitta. Eläinlääkäri oli sanonut Päiville, että Danalla oli kyky rauhoittua stressaavassa tilanteessa, koska se oli vastaanotolla ollut tyyni kuin viilipytty. Tämä päästiin todistamaan heti ensimmäisellä automatkalla, koska alkujännityksen ja pienen vinkumisen jälkeen Dana nukahti syliini ja oli perille tultaessa sitä mieltä, että hän jatkaisi mieluusti unia vielä hetken :D.

Dana ensimmäisenä iltana uudessa kodissa.

Danan kotiintulo oli varmasti Milolle suurempi järkytys kuin Danalle. Se haukkui ensimmäisen vartin hysteerisenä ja oli mitä luultavimmin varma siitä, että minä tulisin hylkäämään sen kadulle. Tilanne kuitenkin rauhoittui nopeasti ja illalla ennen nukkumaanmenoa koirat uskaltautuivat leikkimäänkin yhdessä. Pari ensimmäistä viikkoa nukuin koirien kanssa lattialla patjalla, jotta Danalla olisi turvallinen olo. Vaikka Milo sen joukkoomme hyväksyikin, se halusi pitää vähän hajurakoa, eikä suostunut nukkumaan Danan kyljessä kiinni.

Tähän viiteen viikkoon mahtuu paljon pissalätäköitä, yöllisiä ulkoiluja, tutustumista lähiympäristöön, autoilua, hihnakäytöksen opiskelua ja leikkiä. Koirat ovat löytäneet hienosti yhteisen sävelen ja niillä on aivan omat kuviot leikeissä. Puruluista täytyy tapella, vaikka niitä on lattialla tarjolla kymmenkunta. Totuus vain on se, että paras ja maukkain puruluu on se, jota toinen syö. Siitäkin huolimatta, että tarjolla olisi prikulleen samanlainen. Dana on osoittautunut aikamoiseksi riiviöksi, joka ilmoittaa mielipiteensä sekä Milolle että meille ihmisille hyvin reippaasti. Kun jostain asiasta kiellät, saat kieltää parisen kymmentä kertaa ja silti on takuu siitä, että kahden minuutin kuluttua voit kieltää vielä kerran. Mutta toisaalta Dana on myös nopea oppimaan, sillä on uskomaton ongelmanratkaisukyky, eikä se hysterisoidu, vaikka jääkin välillä yksin kotiin. Se osaa suhtautua moneen asiaan huomattavasti rennommin kuin Milo.

Paljon Danan kotiutumisesta ja suhtautumisesta asioihin voin kiittää Miloa, joka on toiminut hienona oppaana pienelle pennulle. Se on ollut äärettömän kärsivällinen ja ohjannut Danaa hienovaraisesti oikeaan suuntaan. Pari kertaa Milo on antanut pennulle napakamman kurinpalautuksen, mutta se on tullut pelkästään asiasta, kun pienemmät vihjeet eivät ole menneet perille. Huomenna Dana saa ensimmäiset rokotukset ja kunhan tehosteet vielä kuukauden päästä saadaan kuntoon, on aika lähteä tutustumaan isompaan maailmaan. Alkujaan minulla oli tarkoitus ottaa Dana jo aiemmin mukaan hallille treeneihin, mutta täällä Oulun seudulla on ollut sen verran ärhäkkä kennelyskäepidemia, etten ole uskaltanut ottaa riskiä. Kaupungilla olemme käyneet katselemassa ihmisiä ja muutenkin pyrkineet liikkumaan erilaisissa paikoissa, joten luulen, ettei sen sosiaalistuminen jää siitä kiinni, vaikka hallille ja koiratapahtumiin pikkaisen myöhemmin menisimmekin.

Tähän loppuun olen taas koonnut kuvia viime viikoilta. Palaillaan asiaan, nyt mukavaa ja aurinkoista perjantaita kaikille :)!