Positiivisuuspostaus

Käytiin tänään koirien kanssa eläinlääkärissä. Milolla oli anaalirauhasimpaktion ja tonsilliitin takia kontrollikäynti. Olin jo ennen visiittiä lähes varma, että terveen paperit sieltä saadaan, mutta hyvähän se on näytillä käydä, että voidaan antibioottihoitoa jatkaa samantien, jos tarvetta on. No eipä ollut :). Käskivät vaan seurailla, ettei tauti uusi. Danalla puolestaan oli ensimmäinen nelosrokote, ikää kun neidillä jo on ne kaksitoista viikkoa.

Oikeastaan halusin vain lyhyesti kirjoittaa siitä, että kyllä sai taas olla tyytyväinen omiin koiriin. Dana odotteli vuoroaan reippaana sylissä ja itse vastaanotolla antoi tutkia itsensä protestoimatta. Ja jopa Milo, joka on nyt viime aikoina joutunut vierailemaan Oulun eläinklinikalla ainakin omasta, ja myös minun pankkitilin, mielestä aivan tarpeeksi, käyttäytyi yllättävän hyvin. Hirveällä rähjäyksellä mentiin tottakai sisälle odotushuoneeseen, mutta malttoi rauhoittua, kun hetken muistuttelin, kuinka julkisilla paikoilla on tapana käyttäytyä. Hyvä fiilis jäi kaiken kaikkiaan eläinlääkärikäynniltä.

Loppuun vielä ilman minkäänlaista aasin siltaa kirjavinkki. Ehdin eilen pitkästä aikaan kirjastoon etsimään jotain aivan muuta lukemista kuin koulukirjat ja sattumalta uutuksien joukosta osui silmääni Jennifer Hollandin teos Yllättävät ystävykset, jossa on lyhyitä tarinoita eläinten lajirajat ylittävästä ystävyydestä. Tarinat ovat tosia ja niitä on lähetetty kirjailijalle ympäri maailmaa. Kirjassa on runsaasti kauniita kuvia kaikista eläinystävyksistä ja mukana on jokaisesta esiintyvästä lajista pieni tietoisku. Mielenkiintoista ja hellyyttävää luettavaa. Mukaan mahtuu mm. kissa ja iguaani, leijona ja antilooppi sekä tietysti koiria erilaisten eläinystäviensä kanssa. Suosittelen, jos kaipaa rentouttavaa ja lämminhenkistä luettavaa. Itse olen ainakin vakuuttunut tätä teosta lukiessa, ettei ystävyys ja läheisyys ole osa pelkästään ihmisyyttä, vaan myös muut eläimet, niin koirat, kissat, norsut, linnut tai vaikkapa paholaisrauskut, hallitsevat ne. Välillä tuntuu, että jopa paremmin kuin ihminen.


Kommentit

Suositut tekstit