Koiranomistaja maailmalla
Nyt on viime blogitekstistä kulunut hävyttömän pitkä aika, mutta minulla on hyvä syy. Ensiksikin olin pääsykokeissa toukokuun viimeisellä kokonaisella viikolla, jonka takia ajatukset eivät oikein tahtoneet riittää blogille. Sitten pääsykokeen jälkeen lähdin viikoksi Ateenaan lomalle ja tulin vasta viime yönä takaisin Suomeen. Milo oli lomani ajan vanhempieni luona hoidossa. Tällä kertaa ajattelinkin pohtia vähän koiran omistajan mahdollisuuksia matkustelun suhteen.
Tällä ajalla kun Milo on minulla ollut, olen käynyt kolmella pidemmällä matkalla ja kolmella yhden yön mittaisella reissulla, joiden ajaksi Milo on ollut hoidossa muualla. Joka kerta hoitopaikka on löytynyt helposti. Yhdeksi yöksi koira on vielä suhteellisen helppo saada hoitoon, jos vain sattuu tuntemaan avuliaita ja eläinrakkaita ihmisiä. Omat kaverini ovat onneksi toivottaneet Milon aina tervetulleeksi kotiinsa kyläilemään. Pidemmän matkan ajaksi täytyy jo nähdä vähän vaivaa. Viime vuonna olin samoihin aikoihin touko-kesäkuun vaihteessa Roomassa ja silloin Milo kuusi päivää ystävieni luona. Milolle paikka oli ennestään tuttu ja se viihtyi ystävieni kanssa. Ruoka oli maistunut matkan aikana kuulemma normaalisti ja Milo oli ollut oma iloinen itsensä. Se oli kuitenkin laihtunut vajaan viikon aikana melkein puoli kiloa. Ei kuulosta paljolta, mutta koirassa, jonka paino on viisi kiloa, tuokin muutos näkyy. Milon kanssa on aina joutunut tekemään töitä, että kilot pysyvät, joten palautumiseen meni useampi viikko. En laihtumiseen muuta syytä keksi kuin, että Milo oli ikävän takia niin stressantunut, että paino putosi.
Tänä keväänä oli jälleen tarkoitus päästä ulkomaille hetkeksi hengähtämään, ja hoitopaikka oli loman ajaksi saatava. Ajattelin, että vanhempieni omakotitalo on Milolle kuin toinen koti, onhan se kuitenkin viettänyt pentuaikansa siellä. Niinpä kysyin, olisiko heillä halua ottaa Milo lomani ajaksi hoitoon. Ei tarvinnut suostutella. Milo saisi lomailla vanhempieni luona.
Lomani onnistui hyvin, mutta ei ollut päivää, etten olisi Miloa miettinyt. Jokainen ateenalainen koira muistutti minua omasta pienestä pinseristäni, joka äitini lähettämien viestien mukaan viihtyi hyvin. Viime yönä sitten saavuin vanhempieni talolle kahden aikaan. Matkalaukkuni pyörät paukkuivat pihakivetyksellä ja kuulin jo kaukaa tutun haukun sisältä. Milo oli herännyt vieraaseen ääneen ja ilmoitti heti napakasti, että täällä vartio Milo. Avasin oven, eikä Milo tietysti pimeässä nähnyt, kuka tulija oli. Se oli omassa häkissään, eikä siksi päässyt ovelle. Kysyin siltä hiljaa: "Kuka täällä räksyttää?" Sillä silmän räpäyksellä muuttui vahtihaukku äänekkääksi vinkumiseksi ja häkin raapimiseksi. Milo tunnisti minut. Melkein vartin istuin lattialla Milon hyppiessä minua vasten ja yrittäessä nuolla naamaani, kun olin sen häkistä pois päästänyt. Sitten se rauhoittui ja meni häkkiinsä takaisin nukkumaan, kunhan oli ensin varma, etten katoaisi enää.
Milo oli kuulemma käyttäytynyt kylässä hyvin ja näytti oikein hyvinvoivalta. Paino ei ollut tippunut ja muutenkin Milo vaikutti omalta itseltään. Koska vanhempani eivät uskalla pitää Miloa vapaana, isäni oli rakentanut sille aidan terassin ympärille, ettei Milon tarvitsisi koko ajan olla kiinni. Lenkillä vanhempani käyttivät Milolla flexiä, jotta koiralla olisi edes vähän vapautta juosta. Itse en flexin kanssa juuri ulkoile aamupissatusta pidemmälle. Tänään Milo pääsi sitten pitkästä aikaa juoksemaan metsässä vapaana. Voi sitä vauhdin ja riemun määrää, kun se paineli lintujen perässä pitkin risukoita ja peltoja. Taisi Milo yhden oravankin ajaa puuhun. Pysähdyttiin Milon kanssa hetkeksi järven rantaan. Minä kuuntelin laineiden liplatusta ja Milo touhusi ympärilläni. Lopulta se istahti jalalleni ja jäi katselemaan järven selälle. En voinut muuta kuin hymyillä.
Olen miettinyt useamman kerran, että miten menettelen, jos päätän lähteä vaihtoon opiskelujeni aikana. Tiedän, että puoli vuotta erossa Milosta on liian pitkä aika. On siis melko varmaa, että otan Milon mukaani, jos vaihtoon päätän lähteä. Sillä päätöksellä suljen Euroopan ulkopuoliset kohteet mahdollisten vaihtokohteiden listalta, koska karanteeniajat ovat pitkät esimerkiksi Yhdysvalloissa. Euroopassa koiran kanssa matkustaminen on EU:n myötä helpottunut. Tämän vuoden alusta useasta maasta, kuten Ruotsista, Isosta-Britanniasta ja Irlannista, on poistunut ns. raivotautivasta-ainemäärityspakko. Koiran voi siis viedä esimerkiksi Suomesta Isoon-Britanniaan ilman karanteenia, kunhan se on tunnistusmerkitty, sillä on lemmikkieläinpassi ja voimassaoleva raivotautirokotus. Lisärajoitteita on asetettu koirien kuljetukseen sallittujen lentoyhtiöiden sekä muutamien koirarotujen kohdalle. Lisätietoja koiran viemisestä ulkomaille löytyy Eviran sivuilta.
Kotimaassa Milo on kulkenut mukanani sekä bussissa että junassa. Milolla on Atlaksen kuljetuskoppa, joka on sallittu sekä juna-, laiva- ja lentokuljetukseen (kuva tulee heti huomenna). Se on riittävän tilava Milolle sekä nukkua että seisoa. Bussissa Milo matkustaa rennosti ikkunapaikalla maisemia katsellen, eikä kuljettaja ole siitä lisähintaa koskaan veloittanut. Junassa Milon koppa täytyy peittää, jos lemmikkivaunuun tulee muita koiria, koska se ei malta rauhoittua, jos näkee toisen koiran junassa. Kopan peittäminen kuitenkin rauhoittaa Milon ja matka taittuu hiljaisesti. VR veloittaa jokaisesta matkustavasta koirasta viisi euroa.
Itse en ole koskaan kokenut matkustamista ilman koiraa tai koiran kanssa hankalaksi. Milo on pienen kokonsa vuoksi helppo saada sekä hoitoon, että ottaa matkalle mukaan. Isokokoisen koiran kanssa reissaaminen vaatii varmasti paljon enemmän ja hoitopaikankin löytäminen voi olla kiven takana. Hotelleissa omistajat majoitetaan korineen yleensä savullisiin huoneisiin, eivätkä kaikki hotellit koiria asukkaikseen edes huoli. Minulle ja Milolle yhdessä matkustaminen Suomen rajojen ulkopuolelle ei varmasti tule olemaan ongelma, koska Milo on onnellinen siellä, missä minä olen ja päinvastoin. Kuka tietää, ehkä vielä joku päivä lenkkeilemme Milon kanssa Lontoon Hyde Parkissa.
Tällä ajalla kun Milo on minulla ollut, olen käynyt kolmella pidemmällä matkalla ja kolmella yhden yön mittaisella reissulla, joiden ajaksi Milo on ollut hoidossa muualla. Joka kerta hoitopaikka on löytynyt helposti. Yhdeksi yöksi koira on vielä suhteellisen helppo saada hoitoon, jos vain sattuu tuntemaan avuliaita ja eläinrakkaita ihmisiä. Omat kaverini ovat onneksi toivottaneet Milon aina tervetulleeksi kotiinsa kyläilemään. Pidemmän matkan ajaksi täytyy jo nähdä vähän vaivaa. Viime vuonna olin samoihin aikoihin touko-kesäkuun vaihteessa Roomassa ja silloin Milo kuusi päivää ystävieni luona. Milolle paikka oli ennestään tuttu ja se viihtyi ystävieni kanssa. Ruoka oli maistunut matkan aikana kuulemma normaalisti ja Milo oli ollut oma iloinen itsensä. Se oli kuitenkin laihtunut vajaan viikon aikana melkein puoli kiloa. Ei kuulosta paljolta, mutta koirassa, jonka paino on viisi kiloa, tuokin muutos näkyy. Milon kanssa on aina joutunut tekemään töitä, että kilot pysyvät, joten palautumiseen meni useampi viikko. En laihtumiseen muuta syytä keksi kuin, että Milo oli ikävän takia niin stressantunut, että paino putosi.
Tänä keväänä oli jälleen tarkoitus päästä ulkomaille hetkeksi hengähtämään, ja hoitopaikka oli loman ajaksi saatava. Ajattelin, että vanhempieni omakotitalo on Milolle kuin toinen koti, onhan se kuitenkin viettänyt pentuaikansa siellä. Niinpä kysyin, olisiko heillä halua ottaa Milo lomani ajaksi hoitoon. Ei tarvinnut suostutella. Milo saisi lomailla vanhempieni luona.
Lomani onnistui hyvin, mutta ei ollut päivää, etten olisi Miloa miettinyt. Jokainen ateenalainen koira muistutti minua omasta pienestä pinseristäni, joka äitini lähettämien viestien mukaan viihtyi hyvin. Viime yönä sitten saavuin vanhempieni talolle kahden aikaan. Matkalaukkuni pyörät paukkuivat pihakivetyksellä ja kuulin jo kaukaa tutun haukun sisältä. Milo oli herännyt vieraaseen ääneen ja ilmoitti heti napakasti, että täällä vartio Milo. Avasin oven, eikä Milo tietysti pimeässä nähnyt, kuka tulija oli. Se oli omassa häkissään, eikä siksi päässyt ovelle. Kysyin siltä hiljaa: "Kuka täällä räksyttää?" Sillä silmän räpäyksellä muuttui vahtihaukku äänekkääksi vinkumiseksi ja häkin raapimiseksi. Milo tunnisti minut. Melkein vartin istuin lattialla Milon hyppiessä minua vasten ja yrittäessä nuolla naamaani, kun olin sen häkistä pois päästänyt. Sitten se rauhoittui ja meni häkkiinsä takaisin nukkumaan, kunhan oli ensin varma, etten katoaisi enää.
Milo oli kuulemma käyttäytynyt kylässä hyvin ja näytti oikein hyvinvoivalta. Paino ei ollut tippunut ja muutenkin Milo vaikutti omalta itseltään. Koska vanhempani eivät uskalla pitää Miloa vapaana, isäni oli rakentanut sille aidan terassin ympärille, ettei Milon tarvitsisi koko ajan olla kiinni. Lenkillä vanhempani käyttivät Milolla flexiä, jotta koiralla olisi edes vähän vapautta juosta. Itse en flexin kanssa juuri ulkoile aamupissatusta pidemmälle. Tänään Milo pääsi sitten pitkästä aikaa juoksemaan metsässä vapaana. Voi sitä vauhdin ja riemun määrää, kun se paineli lintujen perässä pitkin risukoita ja peltoja. Taisi Milo yhden oravankin ajaa puuhun. Pysähdyttiin Milon kanssa hetkeksi järven rantaan. Minä kuuntelin laineiden liplatusta ja Milo touhusi ympärilläni. Lopulta se istahti jalalleni ja jäi katselemaan järven selälle. En voinut muuta kuin hymyillä.
Olen miettinyt useamman kerran, että miten menettelen, jos päätän lähteä vaihtoon opiskelujeni aikana. Tiedän, että puoli vuotta erossa Milosta on liian pitkä aika. On siis melko varmaa, että otan Milon mukaani, jos vaihtoon päätän lähteä. Sillä päätöksellä suljen Euroopan ulkopuoliset kohteet mahdollisten vaihtokohteiden listalta, koska karanteeniajat ovat pitkät esimerkiksi Yhdysvalloissa. Euroopassa koiran kanssa matkustaminen on EU:n myötä helpottunut. Tämän vuoden alusta useasta maasta, kuten Ruotsista, Isosta-Britanniasta ja Irlannista, on poistunut ns. raivotautivasta-ainemäärityspakko. Koiran voi siis viedä esimerkiksi Suomesta Isoon-Britanniaan ilman karanteenia, kunhan se on tunnistusmerkitty, sillä on lemmikkieläinpassi ja voimassaoleva raivotautirokotus. Lisärajoitteita on asetettu koirien kuljetukseen sallittujen lentoyhtiöiden sekä muutamien koirarotujen kohdalle. Lisätietoja koiran viemisestä ulkomaille löytyy Eviran sivuilta.
Kotimaassa Milo on kulkenut mukanani sekä bussissa että junassa. Milolla on Atlaksen kuljetuskoppa, joka on sallittu sekä juna-, laiva- ja lentokuljetukseen (kuva tulee heti huomenna). Se on riittävän tilava Milolle sekä nukkua että seisoa. Bussissa Milo matkustaa rennosti ikkunapaikalla maisemia katsellen, eikä kuljettaja ole siitä lisähintaa koskaan veloittanut. Junassa Milon koppa täytyy peittää, jos lemmikkivaunuun tulee muita koiria, koska se ei malta rauhoittua, jos näkee toisen koiran junassa. Kopan peittäminen kuitenkin rauhoittaa Milon ja matka taittuu hiljaisesti. VR veloittaa jokaisesta matkustavasta koirasta viisi euroa.
Itse en ole koskaan kokenut matkustamista ilman koiraa tai koiran kanssa hankalaksi. Milo on pienen kokonsa vuoksi helppo saada sekä hoitoon, että ottaa matkalle mukaan. Isokokoisen koiran kanssa reissaaminen vaatii varmasti paljon enemmän ja hoitopaikankin löytäminen voi olla kiven takana. Hotelleissa omistajat majoitetaan korineen yleensä savullisiin huoneisiin, eivätkä kaikki hotellit koiria asukkaikseen edes huoli. Minulle ja Milolle yhdessä matkustaminen Suomen rajojen ulkopuolelle ei varmasti tule olemaan ongelma, koska Milo on onnellinen siellä, missä minä olen ja päinvastoin. Kuka tietää, ehkä vielä joku päivä lenkkeilemme Milon kanssa Lontoon Hyde Parkissa.
Kommentit
Lähetä kommentti