Pohdintoja treenailuista ja terkut Keski-Suomesta.

Rauhallisena pyhäpäivänä oli vihdoin aikaa istahtaa tietokoneen ääreen blogia päivittelemään. Yritän tässä kelailla, että mitä kaikkea olemme touhuilleet viimeisen parin viikon aikana. Lokakuun viimeinen viikko oli rankka sekä minulle että koirille, koska olin osastoharjoittelussa naapurikunnassa ja pois kotoa melkein kaksitoista tuntia. Onneksi meitä on kuitenkin siunattu ihanilla ystävillä, jotka omilta kiireiltään ehtivät käydä Miloa ja Danaa ulkoiluttamassa, niin koirien ei koko päivää tarvinnut sisällä olla :). Ohjatut treenit meiltä tuolla viikolla kuitenkin väliin jäivät.

Heti marraskuun ensimmäisenä päivänä pääsimmekin sitten nauttimaan hienosta pakkassäästä ja omatoimitreenaamaan hallille. Milon kanssa mentiin päästä keksimääni rataa, jossa päästiin muistelemaan rengasta, pimeää putkea ja päällejuoksua sekä testaamaan A-esteellä, onko nenäkosketuksen kotiopiskelusta jäänyt mitään päähän. Milo toimi todella hyvin, kunhan jaksoi alkuinnoltaan keskittyä. Kyllä koirasta näki, ettei ollut päässyt aksaamaan reiluun viikkoon! Lähdön paikallaanoloa hiottiin myös, kun sen kanssa nyt tuntuu ongelmia olevan. Ilman häiriötä Milo malttaa nyt jo suht hyvin olla paikallaan, mutta varsinkin treeneissä, kun muut koirat juoksevat viereisillä radoilla, se on kuin tulisilla hiilillä. Lisää treeniä siis!

Nenäkosketus on parantanut Milon kontaktivarmuutta, mutta vieläkään se ei oikein kestä sitä, että vaikka minun liike jatkuu, sen pitäisi malttaa odottaa vapautuskäskyä. Minun olisi tarkoitus rakentaa sellainen puinen koroke kotiharjoittelua varten Danan agilityopiskelua varten ja taidanpa ottaa sen myös Milolle testiin. Tuo nykyinen laudanpätkä ei toimi riittävän hyvin, koska vaatii melko ison tilan ja sitä ei sisätiloissa oikein ole :D. Tuosta puisesta korokkeesta kerron lisää, kunhan saan sen nikkaroitua alkuviikosta.

Milo ja Dana nauttimassa marraskuun alun hienosta säästä.

Danan kanssa treenailtiin hallissa siivekkeen kiertoa, putkea, hyppyestettä ja lopuksi vielä muisteltiin näyttelyasioita, koska Jyväskylän kv häämötti jo nurkan takana. Viimeksi olimme harjoitelleet Limingan pentunäyttelyissä. Liikkuminen ja pöytä eivät tuottaisi ongelmia, mutta paikallaan seisominen ei ole Danan vahvin juttu. Tai siinä lähinnä se, että se ei malta odottaa herkkua, vaan se pitäisi saada heti. Seuraava viikko sisältäisi siis kevyet seisomissulkeiset joka ilta :). Danasta sai taas huomata, että se kyllä tykkää tehdä töitä yhdessä. Odottaa hienosti vuoroaan hallin laidalla, mutta heti kun sen päästää irti, niin hyörii ympärillä ja on sen näköisenä, että mitä tehdään? Eikä sitä juuri häiritse toiset koiratkaan. Saattaa Dana välillä unohtua katsomaan, mitä muut touhuavat, mutta ei esimerkiksi karkaa toiselle kentälle moikkaamaan lajitovereitaan. Se on hyvä, koska agilityn treenaaminen jopa näin alkumetreillä on paljon helpompaa, kun ei tarvitse koiraa pitää hihnassa.

Tällä viikolla oli sitten paluu arkeen ja luennoille. Mukava, kun ehtii taas käydä koirien kanssa kunnon lenkit ja huolehtia vielä omista treeneistäkin. Keskiviikkona oltiin taas Danan kanssa mukana Active Dogin agilityn valmentavalla kurssilla. Aloitimme kontaktien harjoittelun jo mainitsemallani puisella korokkeella. Minulla ei sitä vielä ollut, mutta sain testata sen ideaa yhden toisen kurssilaisen korokkeella. Kuten jo sanoin, kerron siitä korokkeesta lisää, kunhan saan sen itselleni tehtyä :). Opiskelimme myös siivekkeen kiertoa pienellä hypyllä ja palkalle irtoamista siten, että itse lähdetään juoksemaan koiran perään. Tarkoituksena olisi, ettei koira hämmenny, vaikka sen selän takana alkaakin tapahtua. Danaa ei kiinnostanut pätkän vertaa, mitä minä touhusin, kun oli saanut vapautuskäskyn palkalle. Harjoitus siis onnistui juuri niin kuin piti.

Milon torstain treeneissä aiheena olivat taas päällejuoksut. Itse sähläilin oman yläkroppani asennon kanssa oikeastaan koko ajan, mutta Milo luki rataan nähden virheellisen ohjaukseni hienosti ja teki juuri niin kuin ohjasin. Pisteet siis Milolle :). Kouluttajamme kehui, että kontaktihakuisuus on parantunut Milolla, mutta kuten jo itsekin tiesin, se vaatii vielä paljon treeniä, ettei irtoa kontaktilta ilman vapautuskäskyä. Puomilla pääsimme treenailemaan asiaa muiden tehdessä rataa. Ongelmana on se, että Milo on oppinut irtoamaan kontaktilta katseeni mukana. Eli kun käännän katseen Milosta menosuuntaan, se irtoaa. Tämän asian kanssa on vielä paljon tehtävää. Ensin mietin, että jos jättäisin marraskuun kisat väliin, kun nuo kontaktit ovat niin vaiheessa, mutta into päästä osallistumaan Animagi Areenan avauskisoihin on liian suuri. Niinpä kisoihin mennään, oli kontaktien jama sillä hetkellä mikä tahansa. Sen jälkeen on hyvä aloittaa kisatauko ennen ensi kautta :). Milon paikallaanolo lähdössä on prantunut, mutta ei siihen kyllä vielä voi sataprosenttisesti luottaa.. ehkä yhdeksänkymmentäprosenttisesti.

Dana odottelemassa kehän laidalla.

Eilen sitten meillä oli Danan kanssa tärkeä päivä. Ensimmäiset viralliset näyttelyt. Eikä mitkä tahansa näyttelyt, vaan Jyväskylän kv. Ennen kuutta lähdimme ajamaan Oulusta ja olimme vaihtelevasta säästä huolimatta hyvissä ajoin perillä Paviljongilla. Dana oli aluksi hämillään kaikesta ihmis- ja koirapaljoudesta, mutta otti tilanteen loppujen lopuksi todella rauhallisesti. Saimme hyvän paikan kääpiöpinserikehän laidalta ja siellä Dana ihmetteli menoa sen suuremmitta kierroksitta. Välillä sitä tietysti alkoi kyllästyttää kaikki odottelu, mutta ulkona pyörähdykset auttoivat asiaan. Kaikkiaan kääpiöpinsereitä oli osallistunut reilut kuusikymmentä, joten arvosteltavia riitti. Tuomarina oli britti Des Jenkins. Mitä urosten kehiä seurailin, hän vaikutti ihan asiallisesta ja rauhalliselta vanhemmalta herralta, joka antoi koirille aikaa sopetua tilanteeseen mm. pöydällä. Vähän minua silti alkoi jännittää, Danaa kun ei miestuomari ole aiemmin arvostellut. Pitäisi kuitenkin pitää oma pää kylmänä ja luottaa Danaan, etten omalla jännitykselläni pilaisi koiran muuten hyvää suoritusta.

Lopulta sitten alkoi juniorinarttujen arvostelu. Turhaan olin jännittänyt. Dana esiintyi hienosti ja seisoi ryhdikkäästi jonossa. Pöydällä se vaan katsoi tuomaria korvat hörössä silmiin ja heilutti häntää, kun tuomari sitä edestä lähestyi. Ensimmäinen kommentti taisi tuomarilta olla: "Hello, friendly miss." Tuomiomme oli JUN ERI ja JUK4. Kehässä oli kaikkiaan neljä black&taniä ja kolme punaista narttua. Kolmen kärjen veivät black&tanit ja Dana oli ainoa punainen, joka sai ERI:n ja vielä sijoittuikin :). Danan kasvattaja sanoi myöhemmin, että brittituomarit usein pitävät mustista kääpiöpinsereistä enemmän, joten olin erittäin tyytyväinen tulokseen! Kun sain arvostelun käsiini, olin vielä tyytyväisempi. Moitteen sijaa ei ollut.

"Very elegant red bitch. Nice for size as a junior. Feminine pretty head. Good mouth, nose, eyes and ears. Good reach of neck. Correct topline. Nicely set tail and carried well. Good legs and feet. Nice dark red coat. Moving with style."

© Veera Muhonen

© Veera Muhonen

Tuliaisena näyttelyistä jo pitkään hankintalistalla ollut kirja koirien papereille.

Nyt ovat rekkarit ja muut prosyyrit järjestyksessä.

Löytyipä Danalle fleecetöppösetkin ja molemmille koirille nuggetteja.