Koiran hammashuolto

Koulu on taas vienyt niin paljon aikaa, etten ole ehtinyt blogia päivitellä. Nytkin pitäisi lukea tenttiin, mutta pää on niin pyörällä ihmiselimistön fysiologian saloista, että pakko saada hetkeksi muuta ajateltavaa. Tällä kertaa aiheena jotain muuta kuin agility ;)

Käytin Milon lokakuussa ensimmäistä kertaa hammaskivenpoistossa. Tiedän, kolme ja puolivuotias koira olisi pitänyt käyttää hammashuollossa jo aikaa sitten, mutta jotenkin se vaan aina oli jäänyt. Nyt kuitenkin, kun käytin Milon silmätulehduksen takia eläinlääkärillä, hän kehotti meitä varaamaan ajan hammaskivenpoistoon. Päällisin puolin Milon hampaat näyttivät hyviltä, mutta hammaskiveä oli melko paljon. Niinpä varasin ajan samalla kertaa uutta eläinlääkärireissua varten.

Jännitin itse hammaskivenpoistoa Milon puolesta, koska toimenpide tehdään nukutuksessa ja eläimen rauhoittamiseen liittyy aina pieni riski, ettei kaikki mene suunnitelmien mukaan ja pahimmassa tapauksessa koira kuolee hoitopöydälle. Peruspessimisti ei pety, joten tälläkin kertaa olin varautunut pahimpaan. Eläinlääkäri antoi Milolle rauhoitteen ja sain jäädä sen kanssa vastaanottohuoneeseen odottamaan aineen vaikutuksen alkua. Milo kyllä rauhoittui, mutta ei siinä määrin kuin olisi tarvinnut ja vartin odottelun jälkeen eläinlääkäri päätti antaa rauhoitetta vähän lisää. Hän sanoi, että aktiivisille ja lihaksikkaille koirille, joilla on kehossa vähän rasvaa, painon mukaan annosteltavan rauhoitteen suositusmäärä ei yleensä riitä toivotun rauhoitusasteen saavuttamiseksi. Pieni lisäannos teki tehtävänsä ja Milo uuvahti syliini. Eläinlääkäri sanoi, että tunnin päästä voisin tulla Miloa hakemaan.

Kun tulin Miloa noutamaan, se oli jo hereillä, joskin tokkurainen. Toimenpide oli mennyt ongelmitta, Milon ikenet ja hampaat olivat hyvässä kunnossa ja nyt myös puhtaat hammaskivestä. Vastaanotossa hoitaja kehotti minua syöttämään Milolle hampaita puhdistavia ja hammaskiven muodostumista ehkäiseviä puruluita sekä pesemään Milon hampaita säännöllisesti. Suuhygieniaa parantavia puruluita, kuten Pedigreenin DentaStixejä olin Milolle tähänkin asti syöttänyt säännöllisesti ja tavallisia puruluita sillä oli niin paljon pitkin asuntoa, että joka päivä joku satutti jalkansa astumalla niiden päälle. Niiden osalta voisimme siis jatkaa samaan malliin, mutta hampaidenpesu oli uusi juttu.

Virbac
Kävin sitte seuraavana päivänä ostamassa apteekista Virbacin koiran hammasharjasetin, joka sisälsi kananmakuisen hammastahnan, kaksipäisen hammasharjan ja kumisen sormiharjan. Sama tuote näyttää löytyvän Mustin ja Mirrin verkkokaupastakin.

Pakkauksessa oli hyvät ohjeet, kuinka koira totutetaan ensin tahnaan, sitten harjaan ja lopuksi itse hampaidenpesuun. Ensimmäisellä kerralla riittää, että koira saa maistella hammastahnaa sormenpäästä. Toisella kerralla tahnaa laitetaan hammasharjaan ja koira saa syödä sen siitä. Kun hammasharja on koiralle tuttu, sillä voidaan pikkuhiljaa alkaa pestä hampaita. Koska koiran kieli puhdistaa hampaita sisäpinnalta, riittää, että käy harjalla läpi hampaiden ulkopinnan. Meillä saatiin ensimmäisellä pesukerralla puhdistettua ainoastaan kaikki kulmahampaat ja yläetuhampaat. Toisella kerralla onnistuin pesemään myös alaetuhampaat ja nykyisin Milo antaa kiltisti pestä koko kalustonsa perimmäisiä poskihampaita myöten :)

Kuten kaikessa uuden opiskelussa koiran kanssa, hampaidenpesustakin pitää tehdä hauskaa. Harjoittelukerrat tulee pitää riittävän lyhyinä, eikä koiraa pidä koskaan pakottaa hampaidenpesuun. Jos harja on koiran mielestä pelottava, sille on annettava lisää aikaa tutustua uuteen vieraaseen kapistukseen. Kun etummaisten hampaiden pesu onnistuu, voi tähän jättäytyä muutaman pesukerran ajaksi. Varsinkin jos suu on koiralle entuudestaan herkkä paikka, ei kannata edetä liian nopeasti poskihampaisiin. Kärsimättömyydellä ei saada muuta aikaan kuin, että hammasharjasta tulee koiralle peikko, jota kannattaa pyrkiä välttämään viimeiseen asti.

Hampaidenpesuun kannattaa luoda myös jonkinlainen rutiini. Meillä Milon hampaat pestään kolmesta neljään kertaan viikossa. Pesutilanteen olen pyrkinyt pitämään joka kerta mahdollisimman samanlaisena. Kutsun Milon luokse, laitan hammastahnaa harjalle ja annan Milon kehujen saattelemana nuolla tahnan harjalta. Sitten laitan uuden annoksen tahnaa harjalle ja asetan Milon jalkojeni väliin, siten että olen polvillani lattialla ja Milo seisoo jalkojeni välissä pää etupuolellani. Tässä asennossa Milo ei pääse pyristelemään irti, kun avaan sen suun ja hampaidenpesu onnistuu nopeasti. Pesen ensin oikean puolen ylä- ja alahampaat. Yleensä Milo ehtii tässä vaiheessa syödä kaiken käytössä olevan tahnan, joten lisään tahnaa harjaan ja pesen vasemman puolen ylä- ja alahampaat. Kun hampaat on pesty, kehun Miloa paljon ja annan sille palkinnoksi jonkin herkun, tavallisesti koiran kuivakeksin.

Koirille tarkoitettua hammastahnaa ei tarvitse huuhdella pois, vaan sen sisältämät entsyymit saavat jäädä vaikuttamaan suuhun. Virbacin tahna aktivoi koiran suun omaa puolustusjärjestelmää plakkia vastaan ja ehkäisee pahanhajuisen hengityksen muodostumista. Itse olen ollut kyseiseen tuotteeseen tyytyväinen ja mielestäni Milon hampaat ovat pysyneet lähes valkoisina hammaskivenpoiston jälkeen. Myös hammasharjan harjapää on osoittautunut hyväksi. Pienempi harjapää on ainakin minun mielestä ollut sopivan kokoinen kääpiöpinserin suuhun. Arvioisin, että kyllä se pienempienkin rotujen suuhun mahtuu.

Ajattelin ensin, ettei hampaidenpesusta tule Milon kanssa mitään, se kun osaa olla varsinainen jääräpää välillä. Toisaalta päätin, että kyllä se saadaan onnistumaan, kun tarpeeksi yritetään. Loppujen lopuksi homma alkoi sujua yllättävän nopeasti, eikä se enää nykyisin ole edes mikään "juttu". Toivottavasti saan teidät muutkin koiranomistajat vakuuttumaan, että kannattaa hampaidenpesua ainakin kokeilla, jos se ei vielä ole osa arkeanne. Varsinkin pienillä koirilla hammaskiveä muodostuu helposti ja seurauksena voi olla ientulehdus, joka voi hoitamattomana johtaa yleisinfektioon ja hampaiden tippumiseen.

Eipä tällä kertaa muuta kuin hampaiden pesemisiin :)
Puhtaalla suulla on koirankin mukavampi olla!

Kommentit

Suositut tekstit