Agilityä part 2

No niin, jos nyt vihdoin saisin ajantasalle nämä meidän treenailut. Kesäkuun 7. päivä meillä oli treenit Lakeuden koiraharrastajien kanssa Oulunsalossa. Oma kouluttajamme Tiia ei päässyt töiden takia paikalle, mutta seuramme sihteeri Sonja oli onneksi päässyt häntä tuuraamaan. Päivä oli taas kerran erittäin lämmin. Sen vuoksi sekä koirat että ohjaajat olivat vähän väsyksissä.

Aloittelimme Milon kanssa kontaktien kertailulla, puomi ja A-este kun ovat näin kesäisin koko ajan kentällä. Milo suoritti molemmat varmasti. Pikkuhiljaa ne voisi varmasti ottaa osaksi rataa, niin saataisiin kisoja varten harjoitusta. Itse rata oli viidentoista esteen hyppyrata, josta löytyivät tavallisten hyppyjen ja putkien lisäksi pussi, pituuseste ja muuri. Sonja sanoi, että radalla oli pari teknisesti haastavaa kohtaa, mutta muuten kyseessä oli melko tavallinen hyppyrata. Koska rata oli melko pitkä, päätin mennä ensin alkuosan ja, jos se onnistuisi, voisimme kokeilla koko rataakin.

Suoritimme radan seuraavasti: Jätän Milon ykköshypyn taakse ja menen itse kolmosputkelle. Ohjaavana kätenä on vasen. Annan lähtökäskyn ja ohjaan Milon hyppyjen kautta putkeen. Sillä aikaa, kun Milo on putkessa, kiirehdin itse neloshypyn laskeutumispuolelle sellaiseen kohtaan, että saan blokattua vitoshypyn laskeutumispuolen. Ohjaan Milon neloshypylle ja siitä nelosen ja vitosen välistä vitoshypylle. Siitä jatketaan sitten kutoshypylle. Ohjaavana kätenä on koko ajan oikea. Tämän jälkeen etenemme pussille, siitä edelleen muurille ja ysihypylle. Minun oli tässä kohtaa pidettävä kiirettä, että ehdin blokkaamaan kymppiputken vasemman suuaukon. Tässä kohtaa piirtämäni ratakartta hämää, koska todellisuudessa kymppiputken vasen suuaukko oli ottavampi kuin oikea. Milon ollessa putkessa valssaan pituuden oikealle puolelle ja vaihdan samalla ohjaavaksi kädeksi vasemman. Milon tullessa pituudelle, etenen itse jo seuraavan putken suulle. Ohjaan Milon putkeen ja takaleikkaan putken vasemmalle puolelle ja edelleen kolmetoistahypyn oikealle puolelle. Ohjaan Milon vasemmalla kädellä hypyn yli, josta sitten etenemme yhdessä hypyille neljätoista ja viisitoista. Kuumuuden takia Milo ei ollut nopeimmillaan ja jouduin jopa odottelemaan sitä esteiden välillä. Sonja sanoikin, että rata ei ollut meille kovin haastava, koska olen niin nopea juoksemaan. Teimme rataa vielä päinvastaisessa suunnassa. Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan menimme samaa rataa lopusta alkuun. Muuten esteet olivat aivan samoin, mutta pituus ja pussi käännettiin tottakai toisinpäin. Päinvastaisessa järjestyksessä edetessä radan haastavin kohta oli ehdottomasti pussin jälkeiset kolme hyppyä (alkuperäisen radan hypyt 4-6). Ensin pussin jälkeen tulee takaakierto kutoshypylle. Milon suorittaessa kutoshyppyä etenen itse vitoshypylle siten, että blokkaan ottavamman neloshypyn. Ohjaan Milon vasemmalla kädellä vitoshypylle ja sitten vitos- ja neloshypyn välistä neloshypylle. Milon hypätessä neloshyppyä, etenen itse vitos- ja neloshypyn välistä kolmosputkelle ja siitä sitten yhdessä koiran kanssa kakkos- ja ykköshypylle. Toivottavasti radan hahmotus lopusta-alkuun muodossa edes jossainmäärin on mahdollista.

Muiden suorituksia seuratessani, kiinnitin huomiota siihen, kuinka rauhallista heidän ohjaamisensa on. Käsky seuraavalle esteelle annetaan vain kerran, tyyliin "hyppy", "muuri", "putki" jne. Itse olen huomannut, että radalla aloitan aina samallalailla sanomalla vain kerran esteen nimen, mutta radan edetessä ohjaamiseni puuroutuu sanasalaatiksi "putkiputkihyvätässätässäkierrähyppyputkipituus...". Keskustelimme muiden ryhmäläisten kanssa tästä ja aloimme miettiä, että tuollaisella ohjaamisella koira ei erota selkeitä käskyjä ja saattaa ajan myötä turtua sanalliselle ohjaukselle kokonaan. Lisäksi sekoilen itse usein sanoissani, esim. huutamalla putki, vaikka ohjaan Miloa pussiin. Päätin kiinnittää tähän enemmän huomiota tulevaisuudessa. Vähemmällä puheella enemmän tuloksia :)

Seuraavat treenit meillä oli sitten kesäkuun 14. päivä. Tällä kertaa oma kouluttajamme Tiia oli paikalla. En tiedä, mikä kato ryhmäläistemme riveissä oli tapahtunut, mutta mukana oli minun lisäkseni vain kaksi koirakkoa, joista vain toinen teki kokonaista rataa. Intensiiviset treenit olivat siis luvassa. Saimme aluksi tutustua kymmenen esteen hyppyrataan, jossa oli vain yksi putki ja loput perinteisiä hyppyjä. Tiia sanoi, että enempää ei tarvittu, koska harjoittelisimme erilaisia ohjauskuvioita. Aluksi saisimme mennä vuorollamme radan omilla ratkaisuillamme, jonka jälkeen Tiia antaisi vaihtoehtoisia ohjaustapoja niille sopiviin kohtiin.

Minun ratkaisuni oli seuraavanlainen: Jätän Milon ykköshypyn taakse ja menen itse kolmoshypylle asemiin siten, että minulla on näköyhteys Miloon ykkös- ja kakkoshypyn linjan kautta. Ohjaavana kätenä on vasen. Annan Milolle merkin lähteä liikkeelle. Milon ollessa kolmoshypyllä, vaihdan ohjauskädeksi oikean valssilla ja etenen neloshypylle. Milon ollessa nelosella, siirryn vitoselle ja ohjaan Milon vitoshypyn kautta putkeen. Putkelta etenemme seiska- ja kasihypylle. Jään itse kasihypyn lähtöpuolelle ja ikään kuin vedän Milon ysihypyn yli. Samalla vaihdan ohjauskäden vasemmaksi. Etenemme kasi- ja ysihypyn välistä kymppihypylle. Rata meni heti ensimmäisellä kerralla puhtaasti. Tiia mietti hetken, kysyi, kuinka kauan olimme agilityä harrastaneet. Sanoin, että vuoden verran, johon Tiia sitten totesi, että sama uusiksi, mutta tällä kertaa en saisi käyttää ääntä ollenkaan. Ainoastaan lähtökäskyn voisin antaa, mutta muuten en saisi sanoa mitään koko radan aikana. Ajattelin, että tästä ei tulisi mitään. Menimme radan samoilla ohjauskuvioilla kuin äsken, mutta en päästänyt pihaustakaan. Ja tuloksena oli puhdas rata! Tiia sanoi, että Milo keskittyi minuun huomattavasti paremmin, kun en antanut sille sanallisia käskyjä. Tämä oli tullut kuin tilauksesta. Juuri edellisissä treeneissä olin miettinyt omaa ohjaamistani. Ja jälleen kerran Milo oli yllättänyt minut positiivisesti. Se ei kertaakaan epäröinyt edetä seuraavalle esteelle, vaikka ohjasin sitä ainoastaan omalla kropallani ja käsimerkein.

Seuraavaksi Tiia sitten antoi meille vaihtoehtoisia ohjauskuvioita kokeiltavaksi radan alkuosaan. Aloitimme persjätöllä neloshypylle. Ideana on se, että eteneminen kolmoshypylle tapahtuu samoin kuin aiemmin, mutta koiran hypätessä kolmoshyppy, ohjaaja ei menekään kolmoshypyn alastulon puolelle, vaan etenee neloshypyn alastulolle ja kääntää selän koiralle. Samalla ohjauskäsi vaihtuu oikeaksi. Sanallisesti selittäminen siten, että sen joku vielä ymmärtääkin, on vähän vaikeaa. Onneksi ystäväni oli kuvaamassa kyseisissä treeneissä ja minulla on lyhyt videopätkä onnistuneesta persjätöstä. Videolle ei ole suoritettu minkäänlaista editointia, mutta älkää antako sen häiritä. Kyllä siitä sen tärkeimmän saa selville.

Persjättö, video © Veera Muhonen

Toiseksi vaihtoehtoiseksi ohjauskuvioksi saimme ihmisnuolen. Siinä ohjaaja menee kolmoshypyn alastulon puolelle ja vetää koiran hypyn yli oikealla kädellä selkänsä taakse ja vaihtaa ohjauskädeksi vasemman. Tämän jälkeen ohjaaja etenee koiran kanssa neloshypylle, työntää koiran neloshypyn yli ja etenee siitä sitten vitoshypylle. Ohjauskäsi vaihtuu takaisin oikeaksi koiran ylittäessä neloshyppy. Myös tästä ohjauskuviosta minulla on video. Neloshypyn jälkeen Milo tekee kuitenkin ylimääräisen pyörähdyksen, koska kuvio on uusi myös sille. Saimme pyörähdyksen pois sillä, että Tiia meni lautaspalkan kanssa neloshypyn laskeutumispuolelle siten, että Milolle tulisi optimaalinen etenemislinja neloselta vitoshypyn suuntaan. Teimme muutaman onnistuneen toiston lautaspalkan kanssa, jonka jälkeen kokeilimme uudelleen ilman palkkausta. Milo eteni ilman pyörähdystä, kunhan minä siirryin tarpeeksi nopeasti neloshypyltä vitoselle.

Ihmisnuoli, video © Veera Muhonen

Tauon jälkeen Tiia muutti rataa. Taas radalla on useampia mahdollisia ohjauskuvioita. Me harjoittelimme sellaista, että ohjaaja menee kolmoshypyn lähtöpuolelle, eli koiran silmin kolmoshypyn taakse ja asettuu oikeanpuoleisen siivekkeen taakse (hyppypuolelta katsottuna) vastaanottamaan koiraa. Koira on hyvä jättää ykköshypyn taakse sellaiseen linjaan, että sillä on suora näköyhteys ohjaajaan siivekkeen kiertoa varten. Koira lähetetään liikkeelle. Ohjaaja odottaa siivekkeen takana paikallaan niin kauan, että koiran kuono melkein koskettaa ohjaavaa oikeaa kättä. Kun koira on riittävän lähellä, ohjaaja peruuttaa koiran alta pois ja ohjaa koiran oikealla kädellä kolmoshypylle. Koiran laskeutuessa kolmoshypyn taakse ohjaaja etenee neloshypyn takana persjätön kautta kuvitellun etenemislinjan oikealle puolelle ja ohjaavaksi kädeksi vaihtuu vasen. Koira ylittää neloshypyn ja edetään yhdessä vitoshypylle. Loppuradan saimme suorittaa itsenäisesti siten, mikä tuntui helpoimmalta. Itse aloin tuossa vaiheessa olla pää niin pyörällä kaikesta uudesta asiasta, että tein suosiolla seiska- ja kasihypyn väliin valssin. Siinä ei oikeastaan ollut mitään kummempaa.

Kaiken kaikkiaan 14. päivän treenit olivat erittäin antoisat ja opimme paljon uutta. Ensinnäkin minä ohjaan tästä lähtien Miloa aina ensisijaisesti ilman ääntä. Näin voin käyttää ääntä tehokeinona silloin, kun rata sitä vaatii. Milolla säilyy keskittyminen paremmin ja minä käytän kroppaani täsmällisemmin, koska se on ainoa tapa, jolla voin kertoa, minne haluan Milon menevän. Uudet ohjauskuviot tulevat myös tarpeeseen, koska kilpailuja ajatellen ne nopeuttavat koiran etenemistä huomattavasti esim. valssiin verrattuna. Toistoja kuitenkin tarvitaan vielä paljon, ennen kuin sekä minä että Milo voimme suorittaa esim. ihmisnuolen sujuvasti ja töksähtelemättä. Oikealla tiellä kuitenkin ollaan :)

Me vietämme tänä vuonna Milon kanssa kaupunkijuhannuksen täällä Oulussa ja ajattelin lähteä käymään vielä pitkällä lenkillä hiljaisille kaduille. Meillä oli eilenkin agilitytreenit Oulunsalossa, mutta kirjoittelen niistä lisää huomenna. Nyt oikein hyvää keskikesän juhlan jatkoa kaikille. Muistakaa juhlia turvallisesti!