Agilityä part 1

Voi ei, miten nopeasti aika rientää. Tuntuu, että työt ja harrastukset vievät kaiken ajan, eikä jaksamista ole enää riittänyt blogipäivityksille. Anteeksi siitä. Ei sen puoleen, runosuonikaan ei ole oikein pulpunnut, joten olen lykännyt kirjoittamista aina tuonnemmaksi paremman inspiraation toivossa.

Uimamaisteri kepinhakureissulla.

Ollaan aloiteltu Milon kanssa kesä mukavissa keleissä. Eilen oli ensimmäinen rehellisesti sateinen päivä muutamaan viikkoon. Pari viikkoa täällä Oulussa oli sellaiset helteet, että minä nukuin yöni parvekkeella ja lenkit oli suunniteltava siten, että Milo pystyi käymään uimassa tasaisin väliajoin. Aiemmin Miloa ei ole saanut veteen kuin kahlailemaan, mutta tänä kesänä se haki jopa keppiä syvemmästä vedestä. Taisi herra vihdoin oivaltaa uimisen idean ja sen, kuinka mukavan vilpoinen olo sen jälkeen tulee.

Lenkeiltä olemme aika usein tulleet kotiin keskustan läpi. Milosta alkaa pikkuhiljaa kehkeytyä oikein mallikelpoinen citykoira. Nykyisin se sietää vieraita ihmisiä lähellään paljon paremmin, eikä provosoidu haukkumaan jokaiselle, joka uskaltaa ohi kävellä. Viime kerralla pari lasta pääsi silittämäänkin Miloa. Se ei myöskään enää vedä yhtä paljon joka suuntaan, kun ollaan keskustassa ja ohitta vieraat koirat rauhallisemmin. Palkkaan Miloa tietysti vielä todella usein, enkä usko, että ilman hyviä herkkuja se jaksaisi olla niin kuuliainen, mutta kaikki käytöksessä tapahtuvat muutokset positiiviseen suuntaan ovat kotiinpäin. Pikkuhiljaa voidaan sitten lähteä niitä herkkuja vähentämään, kun kesä tästä etenee.

Mutta se kuulumisista. Meillä on agilityrintamalla ehtinyt tapahtua kuluneiden viikkojen aikana kaikenlaista. Toukokuun 30. päivä Pohjois-Pohjanmaan Snautseri- ja pinseriharrastajat järjestivät Limingassa epäviralliset agilitykilpailut. Kilpailukutsussa luki, ettei mölliradalla ole keppejä, kontakteja tai rengasta. Niinpä uskalsin lähteä koittamaan onneani. Sää oli todella lämmin, eikä osallistujia ollut kovin paljon. Samana iltana oli epikset myös Muhoksessa, mikä varmasti verotti osallistujia. Olin kuitenkin tyytyväinen. Eipähän olisi niin monia silmäpareja todistamassa meidän sähläämistä radalla. Minua jännitti ihan hirveästi ja jouduin soittamaan parille ystävälleni. He valoivat minuun sen verran uskoa, etten jänistänyt jo ennen ilmoittautumista. Kun meidät lopulta päästettiin tutustumaan rataan, sain kauhukseni huomata, että möllirata sisälti puomin, A-esteen ja renkaan. Rengastahan olimme treenanneet Oulun koirakoulun vapaavuorolla, enkä siitä ollut huolissani, mutta Milo ei ollut ikinä mennyt puomia tai A-estettä osana rataa. Yleensä se oli minulla kytkettynä, kun harjoittelimme niitä yksitellen. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei auta itku, vaan täytyy vain mennä rata meidän ehdoilla. Läpijuoksuja en sallisi, vaan käskisin Milon pysähtyä kontaktien loppuun, palkkaisin sen ja vasta sitten antaisin luvan jatkaa matkaa. Läpijuoksut eivät tulisi kysymykseenkään.

Episten möllirata.

Radalla etenimme seuraavasti. Käskin Milon odottamaan ensimmäisen hypyn taakse ja menin itse vastaanottamaan sitä kakkoshypyn laskeutumispuolelle. Tarkoitus oli, että vedän Milon kakkoshypyn yli niistolla. Milo kuitenkin tarjosi ensin ohitusta kakkoshypyn takaa. Korjasin virheen ja ohjasin sen kolmosputkelle. Ohjaavana kätenä oli vasen. Siitä etenimme nopeasti nelosputkelle ja teimme u-käännösen vitos-, kutos- ja seiskahypyn kautta. Ohjaavana kätenä oli yhä vasen. Tästä jatkoimme puomille. Milon ollessa puomilla, hidastin itse kävelyvauhtiin. Milo hidasti selvästi puomin alastulossa, mutta "odottaa"-käskyllä varmistin, että se pysähtyy kontaktille. Palkkasin Milon ja vaihdoin ohjauspuolen. Jatkoimme matkaa ysi- ja kymppihypyn kautta A-esteelle. Jälleen Milo eteni varmasti ja pysähtyi käskystä alastulon kontaktiosalle. Palkkasin ja vaihdoin ohjauspuolen. Siitä sitten renkaan ja hypyn kautta pituudelle ja loppusuoralle. Viimeisen putken Milo meinasi ensin ohittaa. Kokonaisuudessaan rata meni yllättävän hyvin ottaen huomioon kuuman sään, uuden tilanteen ja muutaman viikon tauon pitkän radan suorittamisesta. Erityisen tyytyväinen olin Milon varmuuteen kontakteilla. Se ei epäröinyt niitä hetkeäkään ja tiesi, että "täällä lopussa pitää muistaa hidastaa". Maksoin vielä lähtömaksun uudelle kierrokselle, koska halusin kokeilla uudestaan radan alkua, joka oli selkeästi haastavin osuus. Toisella kerralla radan alku meni sujuvammin, mutta A-esteellä Milo ei pysähtynyt haluttuun kohtaan, joten jouduin korjaamaan sen oikealle paikalle ja tämä vei aikaa. Loppujen lopuksi sijoituimme toiseksi. Milon aika oli 60 s, joka oli myös radan ihanneaika. Virhepisteitä meille tuli kymmenen, joista viisi alusta ja viisi viimeiseltä putkelta. Hyvillä mielin sai Limingasta ajella kotiin. Niin se koira vaan joka kerta osaa yllättää taidoillaan!

Perjantaina 31.5. meillä ei ollut Lakeuden koiraharrastajien treenejä, koska kouluttajamme oli iltavuorossa, eikä saanut ketään tuuraajaa. Kesäkuussa olemme nyt kahdesti käyneet Oulunsalossa treenaamassa, mutta kirjoittelen siitä lisää huomenna. Loppuun vielä muutama otos toukokuun lopulta.

Ylpeä agilitaaja palkintopokaalinsa kanssa.

Maisemia lenkkipolun varrelta.

Milo harkitsee uimista.