Harjoittelua

Näin viikon alkuun voisin pohtia viime viikon treenejä. Ehkä niistä saa inspiraatiota tällekin viikolle.

Keskiviikkona meillä oli Oulun koirakoululla agilityn jatkokurssi kolmosen viimeinen kurssikerta. Loppukokeenamme oli viiden esteen rata, jossa oli kaksi hyppyä suoralla linjalla, putki, pussi ja pussin kanssa suoralla linjalla pituushyppy. Milo suoritti radan puhtaasti joka kerta. Kouluttajamme mielestä haastetta voitiin vielä loppuun lisätä muuttamalla rataa siten, että tulisimmekin putkelta kahdelle hypylle päin ja hypyistä ensimmäinen olisi eri linjassa kuin putki ja jälkimmäinen hyppy. Milon olisi koukattava ensimmäinen hyppy mukaan. Pussi ja pituus jäivät tämän harjoituksen ulkopuolelle. 

Ohjasin Miloa koko ajan vasemmalla kädellä. Putkelta Milo siirtyi hyvin toisessa linjassa olevalle hypylle, mutta tämän jälkeen se vaihtoi minun oikealle puolelle ja ohitti jälkimmäisen hypyn. Kokeilimme uudelleen, mutta sama toistui vielä kahdesti, jonka jälkeen Pauliina kehotti minua palkkaamaan Milon hyppyjen välissä, jotta se ei vaihtaisi puolta. Välipalkkauksella saimme puhtaan suorituksen. Samalla tajusin, että en ollut ensimmäisen hypyn jälkeen ohjeistanut Miloa sanallisesti pysymään vasemmalla puolellani toiselle hypylle. Seuraavalla kerralla en ottanutkaan välipalkkausta, vaan kun Milo oli ensimmäisellä hypyllä, sanoin napakasti: "tässä, tässä" ja liikutin liioitellusti vasenta kättäni ylös-alas. Tuloksena oli puhdas suoritus. Totesin Pauliinalle, että ohjaajan kämmihän Milon virhe oli ollut. Pitkillä hyppyradoilla, joita Lakeuden koiraharrastajien treeneissä teemme, tällaiset ohjeet tulevat luonnostaan vauhdin hurmassa, mutta nyt olin syystä tai toisesta unohtanut ne kokonaan. Tuli taas hyvä opetus siitä, että kyllä ne viat sieltä itsestä lähes aina löytyy.

Perjantaina meillä oli sitten Lakeuden koiraharrastajien treenit Haukkukeitaalla. Rata näytti ensisilmäykseltä sen verran hurjalta, että meinasin kääntyä hallin ovelta takaisin. Kannatti kuitenkin jäädä, koska haastavuudestaan huolimatta rata oli kaikin puolin mukava. En edes yritä alkaa selvittää rataa sanallisesti, joten piirsin siitä nopean hahmotelman. Pahoittelen kuvan laatua, katsotaan, jos loppuviikosta innostuisin piirtämään radasta paremman version. Olen katsellut iPhonelle saatavaa Agility iMap HD sovellusta, mutta sen hinta iTunes Storessa on tällä hetkellä melkein 30 euroa, joten ainakin vielä jonkin aikaa aion selvitä omilla taiteilijan lahjoillani.

Rata 19.4.2013

Radalla katsoin parhaaksi edetä seuraavasti: Koira jää odottamaan radan alkuun, itse menen kakkoshypyn taakse siten, että minulla on suora näköyhteys koiraan ykkös- ja kakkoshypyn yli. Ohjaava käsi on vasen. Koiralle annetaan lupa lähteä liikkeelle. Ohjaus hypyille ja niiltä putkeen. Kun koira on putkessa, vaihdan ohjauskäden oikealle valssilla. Koira neloselta vitoselle, vitosen ja kutosen väliin jälleen valssi ja ohjaavaksi kädeksi vasen. Kutosen jälkeen koira ohjataan seiskahypyn etupuolelle blokkaamalla reitti seiskahypyn taakse. Kun koira on seiskalla, valssilla jälleen ohjauskäden vaihto oikeaan. Koira kutos- ja seiskahypyn välistä putkelle. Ysihypyllä on itse mentävä riittävän pitkälle näyttämään koiralle reittiä, ettei se ohita hyppyä ja kiidä suoraan kymppiputkelle. Kun koira on kymppiputkessa, haetaan itselle hyvä asema yksitoistahypyn takaa. Koira niistolla hypyn yli, josta sitten edetään viimeiselle hypylle. Niistossa on tärkeää muistaa, että odottaa koiraa riittävän kauan, ettei se jätä hyppyä tekemättä ja etene suoraan viimeiselle hypylle. Kuivaharjoittelussa olin aivan varma, että menee sähläämiseksi, mutta toisin kävi. Aloitimme niin, että etenimme seiskahypylle asti, jonka jälkeen palkkaus. Milo meni radan puhtaasti joka kerta. Tämän jälkeen menimme loppuradan siten, että aloitimme seiskahypyllä. Jälleen puhtaat suoritukset. Kouluttajamme Veera kysyi, halusimmeko mennä vielä koko radan. Me mentiin ja taas antoi koira parastaan. Ei epävarmuutta yhdelläkään esteellä, hyvä eteneminen ja taas puhdas rata!! Olin aivan onneni kukkuloilla ja samoin oli Veerakin. Hän sanoi, että radalla oli jo paikoitellen kakkostason vaikeus, joten saimme olla mölleinä tosi tyytyväisiä. Hän sanoi, että meno näytti helpolta, ja että Milo lukee ohjeitani erittäin hyvin. Tästä olisi hyvä jatkaa.

Odottelua mätsäreissä.

Eilen kävimme sitten vuorostamme mätsäreissä. Sää oli hieno ja puitteet hyvät, mutta toteutus ei kuitenkaan ihan onnistunut. Aurinkoinen sunnuntai oli saanut koiraharrastajat liikkeelle ja paikalla oli arviolta reilut sata koiraa. Kehiä ja tuomareita oli vain kolme. Yksi pienille, yksi isoille ja yksi monirotuisille koirille. Kaikkien kehien ilmoittautuminen alkoi klo 11.30 ja päättyi klo 13, jolloin kehät starttasivat. Pienten pentujen arvostelu kesti lähes kaksi tuntia, jonka jälkeen tuomari piti tauon. Pienten aikuisten arvostelu alkoi vasta neljän aikaan ja meitä ennen oli 22 koiraa. Lopputulema oli se, että jouduimme odottamaan omaa vuoroamme kolme pitkää tuntia. Onneksi olin tullut paikalle vasta puolen yhden aikaa. Yhtä kaikki minua alkoi jossain kohtaa ärsyttää järjestelyiden heikkous ja Milo kyllästyi odotteluun. Kehässä se ei sitten jaksanut antaa parastaan, vaan yritti haistella maata ja istua pari kertaa, kun piti seisoa. Pöydällä se sentään oli asiallisesti. Saimme sinisen nauhan, emmekä sijoittuneet. Vähän jäi sellainen "p***a reissu, mutta tulipahan tehtyä" fiilis, mutta jokainen kokemus on aina kotiinpäin.

Tämä viikko on päästy aloittamaan hienossa kevätsäässä. Kävimme aamupäivällä Milon kanssa puolentoista tunnin lenkin Oulujoen maisemissa. Tiet olivat kuivat ja Milokin sai ulkoilla valjaissa sadetakin sijasta. Veera kehotti meitä jokunen viikko takaperin hommaamaan kotiin laudanpätkän, jolla voisi harjoitella kontakteja. Milolla sekä puomi, A-este että keinu ovat vahvistuneet paljon, mutta yhä suoritukset ovat sen verran raakoja, että jos kontaktit olisivat osana rataa, läpijuoksut olisivat taattuja. Niinpä pyysin isääni päällystämään 1,5 metrin mittaisen ja 20 cm leveän laudan matolla. Olemme nyt sen kanssa treenailleet kotona muutaman kerran viikossa noin kymmenen minuuttia kerrallaan ja pikkuhiljaa tulosta alkaa tulla. Nyt ollaan menossa siinä vaiheessa, että Milo kyllä tietää, että alastulossa pitää pysähtyä, mutta se ei aina tule tarpeeksi alas, että etutassut olisivat pois laudalta, vaan käy istumaan laudalle jo hyvissä ajoin ennen lattian rajaa. Joskus se taas etenee liian nopeasti, eikä pysähdy ollenkaan. Kun näissä läpijuoksu tilanteissa sanon "odottaa", se kuitenkin hyvällä tuurilla pakittaa taaksepäin niin, että takajalat menevät laudalle. Tämä kertoo sen, että kyllä ne palaset siellä jo ovat olemassa, lisäharjoittelulla ne saadaan aivan varmasti loksahtamaan oikeille paikoilleen.

Kontaktitreeniä kotoa käsin.

Nyt oikein hyvää huhtikuun viimeistä viikkoa kaikille! Olkoon teemasanamme harjoittelu :)