Asiaa vaatteista

Rakastan aurinkoa ja lämpöä. Vihaan kylmää. Lisäksi olen kovan tason vilukissa, mikä tarkoittaa sitä, että minulla on kylmä noin 360 päivänä vuodessa. Enkä usko osuvani edes pahasti pieleen arvioni kanssa, koska viime kesä ei hellepäivillä pääse kehuskelemaan.

Myös koirani voivat allekirjoittaa tuon lämmön rakastamisen ja kylmän vihaamisen. Kääpiöpinserit ovat mukavuudenhaluisia, eivätkä pohjavillattoman turkkinsa kanssa kovin pitkälle pääse pakkassäissä. Eivätkä nollakelissä. Tai plus viidessä, jos sataa tai tuulee. Meillä lisäsuojaa tuovat vaatteet. On sademanttelia, toppamanttelia, villapaitaa, tuubipipot ja töppöset. Treeneissä taukojen aikana puetaan tottakai päälle Back On Track -verkkoloimet. Koska olen itse niin kylmänarka, olen päättänyt, ettei koirienikaan tarvitse palella. Vanhan kansan sanonta "lämmin ei luita riko" on minun mottoni, kun kyseessä on oma tai koirieni pukeutuminen.

Monet ihmiset ovat ihmetelleet, miten koirani suostuvat pitämään vaatteita. No jos niiltä kysyttäisiin, ne tuskin haluaisivat vaatteita päälle. Milon mielestä ainoa järkevä ratkaisu olisi muuttaa johonkin lämpimämmille leveysasteille. Sitä vaihtoehtoa kun ei nyt ole, vaan joudumme olosuhteiden pakosta asumaan täällä pohjoiskalotilla, on koirat ollut pakko opettaa sietämään vaatteita. Kun ne ovat tottuneet vaatteisiin ja vaatteet istuvat päälle, liikkuminen on rentoa, vaikka päällä olisi paksumpikin kerrasto. Siinä missä kylmä myös huonosti istuvat vaatteet saavat koirat jännittymään, jolloin lihakset menevät herkästi jumiin. Ei hyvä sen enempää koti- kuin urheilukoirallekaan. 

Töppöset ovat myös ehdoton asuste yli kymmenen asteen pakkasissa. Kääpiöpinserillä ei ole juuri ollenkaan anturoita suojaavia tassunpohjakarvoja, joten tilanne on sama kuin, jos ihminen lähtisi paljain jaloin lumelle kävelemään. Paleltumat ovat taatut. Silloin kun Milo oli nuorempi, testasin sillä useampia töppösmalleja ja parhaiksi osoittautuivat fleecetossut. Ne ovat kevyet, eivät luista ja pysyvät tarrakiinnityksin parhaiten koiran jaloissa. Huonona puolena on se, että ajan saatossa fleece kuluu puhki ja töppösiä saa sitten paikkailla. Toinen ongelma töppösten kanssa on se, että erityisesti lumihangessa tarroihin kertyy lunta ja ne tippuvat helposti pois. Kaupunkialueella tällaista ongelmaa ei juuri ole, mutta joululomalla kun ulkoilimme paljon Kemin Nauskan lähimetsissä, sai töppösiä olla alituiseen laittamassa takaisin koiralle. Erityisesti Dana on mestari tiputtelemaan töppösiään pois. 

Noiden metsälenkkien aikana aloin visioida haalarimallista pukua, jossa töppöset olisivat kiinteinä samalla idealla kuin vauvojen potkupuvuissa. Samalla saisi koirille lämpökerraston toppamanttelin alle, myös sääret olisivat suojassa pakkaselta, eivätkä töppöset pääsisi tipahtelemaan kesken matkan.

Valmiina en tuollaista haalaria mistään saisi, joten oli tartuttava itse tuumasta toiseen. Mietin muutamia sellaisia käytännöllisyyttä lisääviä juttuja, jotka haalareihin halusin. Ensinnäkin siitä pitäisi tulla riittävän väljä, että koira voisi käyttää vartaloaan normaalisti haalarista huolimatta. Toiseksi kaula-aukon pitäisi olla juuri sopivan napakka, ettei se kiristäisi liikaa, mutta ettei haalari myöskään pääsisi valumaan taaksepäin. Kolmanneksi ranteiden ja nilkkojen kohdalle piti saada samanlainen kiinnitys kuin tavallisissa töppösissä, ettei koiran jalka pääsisi nousemaan lahkeesta pois. Neljänneksi näiden kiinnitysten pitäisi kestää paremmin kiinni kuin tarrat, jotka keräävät lunta itseensä ja lopulta aukeavat. Viidenneksi vatsakappaleen pitäisi olla uroksella riittävän lyhyt, ettei se sotkeennu pissaan heti ensimmäisellä lenkillä, ja nartulla riittävän pitkä, että kaikki nisät olisivat pakkaselta suojassa. Kuudenneksi töppösten kohdalle pitäisi saada vahvennukset, etteivät ne kulu heti puhki.

Kun suunnitelma oli valmis, oli aika lähteä kangaskaupoille. Eurokankaasta löytyi laadukasta fleeceä ja kaikki muutkin tykötarpeet. Tein Danan haalarin ensin ja siinä meni aikaa arviolta viikko. En sitä joka päivä tehnyt ja välillä oli pakko pitää ns. mietintä taukoja, että keksin, miten jonkun ongelmakohdan ratkaisin. Muutaman kerran jouduin tekelettä purkamaankin, mutta kyllä siitä valmis lopulta tuli :). Milon haalari tulikin valmiiksi sitten yhdessä päivässä, kun tiesin, mikä vaihe kannattaa tehdä milloinkin ja mitkä kohdat vaativat sovittamista.

Haalareista tuli hyvät. Tarrojen tilalle laitoin sellaiset nepparit, jotka naulataan paikoilleen. Samanlaisia on ainakin lasten kurarukkasissa. Töppösistä sain vahvemmat laittamalla niihin tuplakerroksen kangasta. Muutoin haalareista sai sopivat ahkeralla sovittamisella jokaisen vaiheen välissä. Koirat tottuivat haalariehin nopeasti heti ensimmäisellä lenkillä. Tänään kävimme ensimmäisellä kunnon maastolenkillä, jonka aikana piti kahlata myös hangessa. No problems! Saa nähdä, ilmaantuuko epäkohtia myöhemmin, mutta ainakin nyt näyttäisi siltä, että muistin ottaa kaikki oleelliset asiat huomioon haalareita tehdessäni :).

Alla muutamia kuvia tältä aamuiselta lenkiltämme Kemin golfkentällä.